Valokuvaaja aloittaa työskentelyn ottamalla sakset käteensä ja käymällä paperin kimppuun.
Galleria Ratamossa nähdään kesäkaudella espoolaisen valokuvaaja Timo Kelarannan yksityisnäyttely, joka rakentuu kahdesta osasta. Numeritos-sarjan parissa Kelaranta on työskennellyt viimeisen viiden vuoden ajan. Lisäksi esille tuli töitä Silent Lake -sarjasta 1980-luvulta.
Kelaranta aloitti valokuvaajana jo 1970-luvulla. Iän myötä hän sanoo rohkaistuneensa ja vapautuneensa, ja kokee tehneensä parhaat teoksensa nyt seitsemänkymppisenä. Tuoreita töitään hän ei itse enää kutsu valokuviksi.
– Uusimmat työt ovat ottaneet askeleen pois valokuvataiteesta, eikä niillä ole sidettä aikaan tai paikkaan. Kameralla on ollut vain teknisen apuvälineen rooli.
Numeritos-sarjan työt ovat maalauksellisia, ja niistä voi löytää myös grafiikan, varsinkin serigrafian estetiikkaa. Kelarannan työvälineinä toimivat paperi, sakset, kamera ja tietokone. Hän leikkaa saksilla papereista muotoja ja rakentaa eräänlaisen näyttämön, johon hän asettelee leikkaamansa paperit teippien ja lankojen avulla. Sitten Kelaranta valokuvaa näkymän.
Lopullinen työ syntyy tietokoneella, kun hän muokkaa ja yhdistelee kuvia.
– Kuvaan aina luonnonvalossa, joten työt syntyvät valoisaan vuodenaikaan. Hyvänä päivänä teoksia saattaa syntyä päivässä jopa kymmeniä.
Kelarannan kuvat ovat ikään kuin paperipaloista tehtyjä sommitelmia. Materiaalia hän löytää esimerkiksi divareista, ja kiinnostuksen voi herättää yhtä lailla sisustuslehden sivu kuin vanha lääkärikirjakin.
Kelarannan töissä on vahvaa muotokieltä, voimakkaita kontrasteja ja herkullisia värejä. Hän saattaa yhdistellä samassa teoksessa esimerkiksi heleää vaaleanpunaista ja syvää oranssia tai mintunvihreää ja kirkkaankeltaista. Mielivärikseen Kelaranta mainitsee intohimonpunaisen.
Mistä ideat teoksiin sitten syntyvät? Sitä Kelaranta ei tiedä, hän kertoo usein vain ottavansa sakset käteensä ja ryhtyvänsä leikkaamaan. Jälkikäteen hän saattaa löytää teoksista viitteitä esimerkiksi oman elämänsä tapahtumiin.
Ennen kaikkea Kelaranta haluaa välittää taiteellaan iloa, ja teosten tekeminen tarjoaa sitä myös hänelle itselleen.
– Työskentely on minulle leikkimistä ja iloa, Kelaranta sanoo.