Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jänönkujalla on Maria-Leenan ja Martin kesäparatiisi

Pariskunnalla on selkeä työnjako puutarhahommissa – vain Martti leikkaa nurmikon. Kasvihuone heillä on käytössä vain taimien kasvatukseen.

Maria-Leena ja Martti Minkkilä ovat asuneet omakotitalossaan 30 vuotta. Talo on rakennettu vuonna 1937 ja sitä on vuosien aikana remontoitu monta kertaa. Talo on Halssilassa Jänönkujalla, joka on yksi asuinalueen kapeista kujista.

Kun Minkkilät muuttivat taloon, pihamaalla oli vanhoja viinimarjapensaita ja muutamia omenapuita. Talon remontoimisen lisäksi myös puutarha on muuttunut paljon vuosien aikana.

Tontin nimi on Louhi ja pihamaan takaosassa rinne nousee jyrkästi, ja tontti on louhittu kalliosta.

– Kun alkaa kaivamaan, kiviä löytyy aina, vaikka luulen kaivaneeni ne kaikki jo pois, Martti Minkkilä sanoo.

Minkkilöiden muuttaessa puutarhassa oli pieniä kukkapenkkejä ja niitä he ovat tehneet penkki kerrallaan lisää. He ovat miettineet yhdessä mitä laitetaan mihinkin kohtaan kasvamaan tontilla.

– Sain siskolta ensimmäiset kuunliljat. Kasvatan paljon taimia keväällä. Kasvatan ne ensin sisällä ja sitten kasvihuoneessa. Kasvatan siellä vain taimia. Kasvimaata ei juurikaan ole, sillä maalaistalon tyttönä sanon, että kasvattakoon he, jotka saavat siitä leipänsä, Maria-Leena Minkkilä sanoo.

Pienellä kasvimaalla kasvaa kesäkurpitsaa, myskikurpitsaa, vähän mansikoita, raparperia ja ruohosipulia.

Puutarhassa on paljon perinnekasveja, esimerkiksi tarha-alpia, malvaa ja nauhuksia.

– Kukat hyppivät paikasta toiseen ilman lupia. Kuunliljojakin pitää jakaa joka kevät, kun ne kasvavat niin paljon. Olen opetellut puutarhan hoitoa kantapään kautta. Innostus on ollut kuitenkin kova.

– Martti leikkaa nurmikot ja pensaat, kerää lehtokotilot ja kaivaa voikukat pois. Voin sanoa, etten ole kertaakaan leikannut nurmikkoa, Maria-Leena Minkkilä sanoo.

Lehtokotiloiden määrä 750 neliön tontilla vaihtelee vuosittain paljonkin. Viime kesänä kotiloita oli todella vähän pidemmän hellejakson ansiosta.

– Sen näkee kuunliljoista, ettei ole paljon kotiloita. Lehtiin tulee reikiä ja niistä tulee repaleisia, jos lehtikotilot syövät niitä. Ensimmäisinä kesinä, kun niitä alkoi tulemaan, pidin kirjanpitoa. Saatoin kerätä niitä satoja kappaleita illan aikana, Martti Minkkilä sanoo.

Puutarhan erikoisuus on ison kiven juuressa oleva lähde. Se solisee rauhallisesti ja Minkkilät saavat siitä kasteluvettä tuhannen litran säiliöön liiterin taakse. Lisäksi säiliöön kerätään sadevettä.

– Veden solina on niin mukava ja meillä on ollut vuosia suihkulähde. Lähteen alue oli aikaisemmin kuralampi ennen kuin kunnostimme sen. Enin vesi valuu pois, kun maata korotettiin. Nyt sadevesikaivossakin kuuluu lorina.

– Aikoinaan lähitalojen asukkaat hakivat saunavedet lähteestä ja lähellä oli kaivo, josta haettiin ruokavedet, Maria-Leena kertoo.

Maria-Leena Minkkilän lempipaikka on istua talon päädyssä ja katsella pihaa. Loppukesästä hänen edessään kasvavat keltaiset nauhukset. Kun hän katsoo niitä vastavaloon, se on kuin tulimeri. Myös perhoset pitävät nauhuksista.

Minkkilät voittivat muutama vuosi sitten Viherpiha-lehden Suomen kaunein olopaikka -kilpailun. Puutarhaan rakennettiin vuonna 2007 leikkimökki ja kilpailuvuonna sen ympärillä oli paljon ruusuja. Pääpalkinto oli kaasugrilli ja puutarhasta tuli juttu lehteen.

Keväällä pariskunnalla menee paljon aikaa puutarhassa ja kesällä vähän vähemmän. Eläkeläisinä heillä riittää aikaa.

– Heitämme kevätlannoitetta ja kastellessa käytämme välillä lannoitetta. Jos lannoittaa liikaa, kasvit kasvavat liiankin isoksi. Lehtikompostoreita on kolme peräkkäin, joissa puutarhajätteet saavat muhia rauhassa.

Maria-Leena antaa kotipuutarhureille yhden vinkin: hän kasvattaa monet kesäkukat maassa eikä esimerkiksi ruukuissa.

– Esimerkiksi krassit kannattaa istuttaa maahan, jolloin lehtien väri säilyy pidempään. Samoin monet kasvit kasvavat paremmin maassa kuin pienessä tilassa, hän sanoo.

Kun talo ja puutarha ovat Jänönkujalla, puutarhasta löytyy paljon jäniksiä, muun muassa patsaina.

– Kotipiha on meille niin tärkeä kuin olla voi. Meillä ei ole kesämökkiä, muuten olisi liikaa hommaa. Käymme tyttären mökillä ja Perhossa entisellä kotitilallani, kun tekee mieli lähemmäksi luontoon, Maria-Leena kertoo.