Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sata lammasta saapui kaupunkiin – tiedäthän säännöt?

Lampaat ovat jälleen saapuneet laiduntamaan Jyväskylään. Sata suomenlammasta päästettiin kesälaitumille perjantai-iltana 24.5. Lampaat tulevat Jyväskylään Petäjäveden Piesalan tilalta, jonne ne palaavat elokuussa. Kyseessä on lähes 20 vuotta jatkunut perinne, joten kaupunkilaiset osaavat jo odottaa kesälampaita saapuvaksi.

Tänä kesänä lampaat laiduntavat neljässä eri paikassa, ja niitä siirretään kesän mittaan ravinnon riittävyyden mukaan. Vehkalammella on neljä laidunta, Suuruspäässä viisi. Lisäksi lampaita on Lampitiellä ja Samulinniemessä, joissa on käytössä kaksi laidunta kummassakin.

Lampaat toimivat osana vieraslajien torjuntaa ja laidunnuksella pyritään myös säilyttämään viihtyisää elinympäristöä. Vehkalammenpuistossa lampaat ovat hävittäneet tehokkaasti jättipalsamia, ja Kuokkalan suunnalla ne ovat pitäneet rantametsät ja peltoalueet avoimina.

Sympaattiset lampaat ilahduttavat kaikenikäisiä ohikulkijoita. On tärkeää muistaa, että lampaiden tulee antaa olla rauhassa, eikä niitä saa pyrkiä koskemaan. Lampaita ei myöskään saa ruokkia millään.