Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväsjärveä kiertävä Rantaraitti on juoksukunnossa syyskuun puolivälissä

Finlandia Marathonin matkoille ehtii vielä hyvin treenata. Alkuun pääsee esimerkiksi ilmaisella juoksukoululla.

Jyväskylän jokasyksyisen Finlandia Marathonin puuhamies Jouni Vatanen vaikuttaa levolliselta, vaikka tutusta Jyväsjärveä kiertävästä maratonreitistä on pitkä pätkä poissa käytöstä.

Schaumanin linnan ja Rauhalahden välinen alue suljettiin liikkujilta maaliskuussa. Rantaraitin alue ja työmaan keskelle jäävä Halssilan uimaranta ovat poissa kaupunkilaisten käytöstä aina syyskuun loppuun saakka. Finlandia Marathon juostaan syyskuun puolivälissä 13.–14.9. Silti Vatanen ei ole huolissaan.

– Kaupungilta otettiin yhteyttä ja kerrottiin tilanne ennen kuin asia uutisoitiin lehdissä. Silloin selvisi, että hankkeella on tiukka aikataulu ja rahoitus sidottu syyskuun loppuun asti. Maratonin aikaan työmaa on siis jo hyvin pitkällä ja juoksukunnossa, vaikka viimeistä päällystettä ei olisi vielä tehty, Vatanen kertoo.

Samaa sanoo kaupungin rakennuttajainsinööri Erja Mutanen.

– Päällystettä ei ehkä ehditä tehdä maratoniin mennessä koko matkalle, mutta väylä on riittävän tasainen juostavaksi. Homma hoidetaan siten, että maraton voidaan juosta Rantaraitilla.

Finlandia Marathon on tänä vuonna myös SM-maraton. Suomen mestaruuskilpailu ei aiheuta järjestäjille ylimääräistä päänvaivaa.

– Reitti on jo aiemmin virallisesti mitattu ja järjestelyt pyritty tekemään joka vuosi mahdollisimman hyvin, Vatanen sanoo.

Homma ­hoidetaan siten, että maraton voidaan juosta Rantaraitilla.

Erja Mutanen

Vuonna 2025 tapahtuma toimii aikuisurheilijoiden EM-maratonin näyttämönä. Aikuisurheilijat ovat yli 35-vuotiaita. Kansainvälinen arvokisa vaatii jo erikoisjärjestelyjä.

– Ohjeista on tehtävä useampia kieliversioita, juoksijoilla on oltava oman maansa virallinen asu, ja palkintojen jakoon on satsattava, Vatanen luettelee.

Nuorten ansiosta Jyväskylän maratontapahtumasta on kasvanut Suomen toiseksi suurin juoksutapahtuma. Tapahtumaviikonlopun perjantaina Jyväskylän koulujen 5.-, 6.- ja 7.-luokkalaiset juoksevat ”Nuorten Maratonin”, joka on noin 4,2195 kilometriä eli maratonin mittainen pienellä pilkkuvirheellä.

Nuorille juoksutapahtuma on osa koulupäivää. Liikkumassa on ollut noin 1 500 nuorta joka ikäluokasta eli yhteensä 4 500.

Viime vuonna Finlandia Marathon -tapahtuman osallistujamäärä oli kaikkiaan noin 7 000. Suomen suurin juoksutapahtuma on Helsinki Running Day, johon osallistuu noin 14 000 liikkujaa.

Vatasen mukaan juoksukuntoon ehtii hyvin treenata vielä kevään ja kesän aikana.

Finlandia Marathonin matkavaihtoehdot alkavat viidestä kilometristä. Alkuun pääsee esimerkiksi Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden järjestämällä maksuttomalla juoksukoululla, joka järjestetään touko-kesäkuussa.

Koulussa juoksuvalmentaja Akseli Virtanen jakaa vinkkejä juoksutekniikkaan sekä juoksemiseen erilaisissa maastoissa.

Juoksukoulu soveltuu aloittelijoille, sillä osallistuminen ei vaadi aiempaa juoksutaustaa tai tuntemusta lajista.

Juoksukouluja järjestetään neljä ja jokainen juoksukoulu koostuu kahdesta kokoontumiskerrasta. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan juoksun tekniikoihin ja perusteisiin Palokan liikuntapuiston yleisurheilukentällä.

Toisella kerralla harjoitellaan juoksemisesta metsäpolulla, pururadalla ja maantiellä. Mukaan tarvitsee säänmukaiset liikkumiseen sopivat vaatteet, lenkkitossut ja juomapullon.

Myös Jyväskylän Kenttäurheilijat järjestää juoksukouluja. Maksullinen kahdeksan kerran koulu käynnistyy viikolla 24.

Maksuttoman juoksukoulun ensimmäinen ryhmä kokoontuu Palokan liikuntapuistossa 20.5. kello 17. Muut ajat ja lisätietoa löytyy osoitteesta www.jyvaskyla.fi/liikunta/nytliikkeelle.