Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nora Tapperin näyttelyssä puurotat vilistävät lattialla – luontohavainnot ovat yksi inspiraation lähde

Kuvanveistäjä yhdistää teoksissaan lempimateriaalejaan puuta ja keramiikkaa.

Kuvanveistäjä Nora Tapperin näyttely Höyry-galleriassa sai nimekseen Piruparan puutarha. Tapper löytää yhtäläisyyksiä puutarhurin ja kuvanveistäjän elämistä. Hän luonnehtii, että jokin teos tai kasvi muodostuu vahvaksi yksilöksi, toinen kasvaa epävarmasti kituuttaen ja välillä joku kuoleekin hoidosta huolimatta.

Näyttelytilassa on muun muassa perspektiiviltään vinksahtanut sänky, keraamisia pesiä ja maassa vilistäviä puurottia. Luontohavainnot ovat yksi Tapperin inspiraation lähteistä.

– On tärkeää tarkkailla ja aistia ympäristöään. Saan vaikutteita teoksiini arkisesta elämästä ja esimerkiksi vanhoista rakennuksista ja pyhimyskuvista, Tapper listaa.

Tapper tunnetaan etenkin puuveistoksistaan. Puu on vahvassa roolissa myös Höyryn näyttelyssä, jossa hän yhdistää sitä toisen lempimateriaalinsa eli keramiikan kanssa.

Suuremmat puuteokset Tapper yleensä rakentaa, pienemmät syntyvät perinteisesti veistäen. Hän työstää puuta muun muassa kirveen, taltan ja puukon avulla. Materiaalina voi olla esimerkiksi lautaa, puupalikoita tai rautakaupan rimaa.

– Käytän töissäni paljon leppää. Minulla on edelleen isäni 1990-luvulla kaatamia ja sahaamia leppiä, Tapper sanoo.

Tapperin teoksissa puun oma väri ja kuviot pääsevät oikeuksiinsa. Liitokset hän tekee usein puutapeilla, jotka saavat jäädä näkyville valmiiseen veistokseen.

– Käytän yleensä ihmisen muokkaamaa puumateriaalia. Tämän näyttelyn teoksiin keräsin myös luonnonmateriaalia eli vanhoista puista tippuneita, osin jo lahonneita kauniita oksia, Tapper kertoo.

Hän kantoi löytämänsä oksat työhuoneelleen ja alkoi sommitella niihin aiemmin valmistamiaan keramiikkapesiä. Osa pesistä näyttää pysyvän paikoillaan puissa kuin ihmeen kaupalla, ja pienet suuaukot houkuttelevat kurkistamaan sisään yksityisiin asumuksiin.

Puutarhateema innoitti Tapperia valmistamaan näyttelyyn myös puutarhurin ja rottien pyhimyksen. Tapper tekee mielellään ihmisfiguureja, joiden kautta hän kuvaa ihmisenä olemista. Hän luonnehtii etsivänsä hetkeä, jolloin puupalikka muuttuu inhimilliseksi. Tapperin ihmisfiguureissa näkyy samaa estetiikkaa kuin hänen muussakin tuotannossaan.

– Joskus ihmisiä kuvaillaan kirveellä veistetyn näköiseksi, ja minusta juuri he ovat kiinnostavia ja kauniita, Tapper sanoo hymyillen.

Nora Tapper: Piruparan puutarha Höyry-galleriassa 26.5. asti.