Yliopistonlehtori Matti Itkonen on huolissaan käytöstavoista ja kohtaamisten katoamisesta.
Tapaan yliopistonlehtori Matti Itkosen ravintolassa. Kohtaaminen on kolmas lajissaan. Ensimmäisen kerran keskustelimme kahvilassa tapakulttuurin tuntija Itkosen kanssa kättelystä aikana, jolloin se oli kulkutaudin vuoksi kielletty. Myöhemmin palasimme yhteisen pöydän ääreen vastikään avattuun Rosson uuteen ravintolaan. Silloin aiheena oli ruoka, joka niin ikään kuuluu Itkosen syviin kiinnostuksen kohteisiin.
Tällä kertaa Itkonen on huolissaan ajan hengestä ja sivistysihanteen perikadosta. Vallitsevaa ajan henkeä on hankala tunnistaa, ja tulkinta ajan hengestä tehdään vasta myöhemmin, mutta Itkosen mukaan tälle ajalle tyypillistä on sivistymättömyyden lisääntyminen ja toiseuden kavahtaminen.
– Omaa arvoa nostetaan polkemalla toisenlaisuutta.
– Kirjallisuutta ja lukeneisuutta ei arvosteta. Eikä oikeakielisyyttä tai suomen kieltä. Sana sivistyskin on politisoitunut. Se viittaa eliittiin ja korkeakulttuuriin. Uskaltaako siis enää sanoa olevansa kulttuuri-ihminen? hän jatkaa.
Ajalle ominaista on myös tekniikan vahva rooli. Se hallitsee yhteydenpitoa ja yleistyy arjessa.
– Toisille tämä on toteutunut utopia (ihanneyhteiskunta) ja toisille saapunut dystopia (kauhukuva yhteiskunnasta).
1990-luvulla minua pidettiin kummajaisena. Nyt olen ajan hengen mukainen.
Matti Itkonen
– Yhteydenpito on kylmää, kasvokkaiset kontaktit ovat kadonneet. Ei osata edes toimia kasvotusten. Kyse on eräänlaisesta kohtaamisen perikadosta.
Ilmastonmuutoksen vuoksi ajalle ominaista on myös ekologisesti kestävien ratkaisujen etsiminen. Itkonen on huomannut ajan hengen esimerkiksi siinä, miten autoiluun suhtaudutaan.
Hänellä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan omaa autoa. Sellaiseen on ajo-oikeus ja sellaista vuokrataan tarvittaessa.
– 1990-luvulla minua pidettiin kummajaisena. Nyt olen ajan hengen mukainen, ja autottomuus edustaa kestävää kehitystä.
– Oma ajattelutapani ei ole muuttunut, mutta maailma näkee minut eri tavalla.
Keskustelu ajautuu pian hyviin tapoihin ja toisten kohtaamiseen.
– Ajan henki on sellainen, että mistä ei voi puhua, siitä on ilkeiltävä, Itkonen toteaa.
Ilmiö näkyy kenties selvimmin sosiaalisen median eri kanavissa, mutta osataan kasvokkainkin käyttäytyä kyseenalaisesti.
Tapaamisen jälkeen puheenaiheeksi nousee Jyväskylän kaupunginvaltuuston keskustelukulttuuri. Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Veronika Laihonen kertoo Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa todistaneensa kaupunginvaltuustossa muun muassa provosoivia keskusteluja, nimittelyä ja puheiden päälle huutelemista.
Laihon mukaan keskustelu ei ole rakentavaa, ihmisiä nimitellään, selän takana puhutaan eikä toisia kunnioiteta.
Vaikka Itkonen on huolissaan ihmisten tylyydestä, toisten väheksymisestä ja tuomitsemisesta sekä rumasta kielenkäytöstä, on ajassa kuitenkin enemmän hyviä kuin huonoja asioita.
– Ruoka ja ruisleipä. Paljon on hymyileviä ja hyvätapaisia ihmisiä sekä asiansa osaavia ammattilaisia. Tehdään erinomaisia elokuvia ja romaaneja. On neljä vuodenaikaa. Suomi on kaunis maa. Samoin suomen kieli.