Killerin raviradalla järjestetään 50 vuotta -juhlaravit torstaina 9.5. kello 15. Raveihin on vapaa pääsy ja kakkukahvit tarjotaan 500 ensimmäiselle. Ensimmäiset viralliset ravit Killerillä olivat 8.5.1974.
– Ravit ovat ilmaiset, koska haluamme ihmiset mukaan juhlistamaan ravirataamme. Samalla tuomme paikan historiaa esiin eri tavoilla ennen heinäkuun Kuninkuusraveja. Olemme kutsuneet vuosien varrelta laajasti Killerin aktiiveja mukaan juhliin. Kantava ajatus juhlaraveissa on, että ihmiset tulevat tapaamaan toisiaan, muistelemaan menneitä ja katsomaan eteenpäin, Killerin toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi sanoo.
Hän oli Killerillä ensimmäisen kerran Kuninkuusraveissa vuonna 2008.
– Nyt on Killerin supervuosi. Ensin oli jääravit, nyt nämä ja edessä on iso ponnistus Kuninkuusraveihin. Toivomme, että ihmiset tulevat juhlaraveissa tutustumaan hevosurheiluun ja raveihin. Ja mahdollisesti sen jälkeen tulevat myös Kuninkuusraveihin. Vinkkinä, että torstaina kilpailee Kohti Kuninkuusraveja -lähdössä kaksi poikkeuksellisen kovaa suomenhevosta eli Siirin Valtsu ja V.G. Voitto.
Killerille rakennetaan valokuvista, hevosurheiluun liittyvästä irtaimistosta ja ajopuvuista näyttely.