Saneeraustyöt Pitkäkadun vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin ja Musiikkikampuksen välisellä osuudella ovat käynnistymässä. Pitkäkadun saneeraustytöt ovat osa Pitkäkadun muutosta, ja töiden aikainen työmaa sijoittuu Pitkäkadulle Keskikadun ja Voionmaankadun välille.
Saneeraustyöt käynnistyvät viikolla 18 ja töiden on arvioitu valmistuvan lokakuussa. Pitkäkadun saneeraustyöt tulevat vaikuttamaan Pitkäkadun ja Voionmaankadun väliseen ajoneuvoliikenteeseen. Pitkäkadun saneerattava osuus on työmaan aikana päättyvä katu, joten sen läpi ei pääse ajamaan moottoriajoneuvolla. Sen sijaan jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät kulkemaan Pitkäkadulla työmaasta huolimatta.
Saneeraustyöt toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa saneeraustyöt tehdään Keskikadun ja vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin liittymän välisellä alueella. Samalla Pitkäkatu 10–12 kohdalla tehdään kaukolämpötöitä. Ensimmäisessä vaiheessa vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin pihamaalla olevalle parkkialueelle pääsee ajamaan vain Voionmaankadun suunnasta. AaltoAlvarin vieressä olevalle hiekkaparkkipaikalle pääsee ajamaan edelleen, mutta vain Keskikadun kautta. Pitkäkadun saneeraustöiden ensimmäisen vaiheen on arvioitu kestävän kuukauden.
Pitkäkadun saneeraustöiden toisessa vaiheessa Musiikkikampuksen ja Jyväskylän Normaalikoulun alakoulun välillä ei ole yleistä liikennöintiä. Saneerauksen aikana tällä välillä voi ajaa moottoriajoneuvolla vain kiinteistöjen pihoihin. Toisessa vaiheessa AaltoAlvarin pihamaalla olevalle pysäköintialueelle pääsee ajamaan vain Keskikadun suunnasta. Pitkäkadun saneeraustöiden toisen vaiheen on arvioitu käynnistyvän kesäkuussa. Liikkumisen rajoituksista saneeraustöiden aikaan viestitään alueella. Asukkaita ja alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan ajoittaiset liikkumisrajoitukset, sekä noudattamaan rakennustöiden aikaan erityistä varovaisuutta työmaan lähialueilla liikuttaessa.
Saneerauksen aikana kiinteistöille pääsee ajamaan ja huoltoliikenne toimimaan normaalisti. Toivotaan mahdollisimman vähän liikennettä työmaa-alueelle.
Hankkeen rakennuttajana toimii Jyväskylän kaupunki ja pääurakoitsijana Maajukka Oy.