Häpeästä sooloillan tehnyttä koomikkoa hävetti joskus liikaa ja se häiritsi hänen elämäänsä.
Jyväskylä kytkeytyy stand up -koomikko Helena Pölläsen elämään monella tavalla. Hän opiskeli puheviestintää yliopistossa ja asui Jyväskylässä kuusi vuotta. Lisäksi hän näki ensimmäisen kerran stand uppia Ilokivessä. Pöllänen kävi katsomassa useinkin esityksiä, ja silloin lavalla olivat muun muassa Ismo Leikola, Teemu Vesterinen, Mikko Vaismaa ja Pirjo Heikkilä.
– Se oli lähes ensisilmäyksellä rakkautta lajiin. Minua on kiinnostanut aina esiintyminen. Stand upissa saan tehdä komiikasta oman näköistä ja omalla tyylillä.
Ensimmäisen kerran hän astui mikrofonin eteen noin 15 vuotta sitten. Hän kuvailee oman tyylinsä olevan energistä ja vuorovaikutteista yleisön kanssa. Hän käyttää myös sarkasmia, joka kohdistuu enimmäkseen häntä itseään kohtaan.
– Koomikkona kysyn usein itseltäni varsinkin silloin, kun testaan uusia juttuja, että olenko hyvä. Koomikko saa nähdä vasta siinä hetkessä, kun puhuu lavalla, että toimiiko esitys. Mitä enemmän tekee keikkoja, sitä enemmän oppii eri yleisöistä, ja osaa olla siinä hetkessä mukana, jossa on.
Helena Pöllänen opettaa yhtenä työnään puheviestintää sekä vetää esiintymiskoulutuksia.
Oman elämän ja työn kautta hän on tutkinut paljon häpeän tunnetta. Aluksi siitä syntyi asiapitoisia esityksiä, mutta muutaman vuoden aikana niistä muotoutui Pitäisikö hävetä? -esitys. Se nähdään Jyväskylän Popparissa perjantaina 19.4. kello 19.
– Häpeä on normaali tunne tunneskaalassa. On olemassa niin sanottu kahlitseva häpeä, joka rajoittaa ihmisen tekemistä ja oman näköisen elämän elämistä. Kahlitseva häpeä menee enemmän ihon alle ja se syntyy hylkäämiskokemuksesta. Ihminen lähtee muokkaamaan itseään johonkin suuntaan tullakseen hyväksytyksi ja saisi rakkautta.
Pieni lapsi ei häpeä juuri mitään. Pöllänen sanoo, että siinä vaiheessa, kun lapsi törmää yhteiskunnan normistoon, silloin alkaa torppautua vilpitön tekeminen.
Katsojat saattavat ajatella Pölläsen rempseää esiintymistyyliä katsoessaan, että tuo nainen ei luultavasti häpeä mitään.
– Totta kai koen häpeän tunteita, jos olen tehnyt jotain väärin tai epäonnistunut tai miten näyttäydyn toisten ihmisten edessä. Olen kokenut elämässäni kuormittavaa häpeää ja siitä olen päässyt aika hyvin eroon. Pidän koulutusta myös esiintymisjännityksestä. Voidaan ajatella, että ammattiesiintyjät eivät jännitä tai olisin immuuni häpeälle. Se ei pidä paikkaansa.
Pöllänen on huomannut senkin, että kun puhuu häpeästä ja se tulee näkyväksi, silloin tunteella on vähemmän valtaa.
– Vaikka esitykseni aihe on aika vakava, kyseessä on kuitenkin hauska stand up-esitys. Esitän illan aikana myös pari biisiä kitaran säestyksellä.
Helena Pölläsellä on kytkös myös Matti Nykäseen. Helena näytteli Elämä on laiffii -musikaalinäytelmässä muun muassa Matin opettajaa sekä Mervi Tapolaa.
Elämä on Laiffii saa jatkoa, sillä näytelmä lähtee kiertueelle. Näytökset alkavat 5. lokakuuta.
– Kesäteatterissa näytteleminen oli tosi kiva kokemus. Tulin tänne kesäteatteriin mielelläni, sillä Jyväskylän seutu oli tuttua ja näin kavereita, jotka olivat jääneet seudulle. Meillä oli tosi kiva porukka tekemässä näytelmää.