Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nina Huisman antaa kaikkien kukkien kukkia uudessa näyttelyssään

Beckerin värikkäässä näyttelyssä näkyy koko kukkien elinkaari, hennoista taimista elinvoimaiseen kukoistukseen ja maatumiseen.

Jyväskyläläinen kuvataiteilija Nina Huisman kokosi Galleria Beckeriin Chloris-näyttelyn, joka koostuu hänen uusista kukka-aiheisista maalauksistaan. Huisman sanoo, että näyttely syntyi toiveikkuuden tarpeesta.

– Maailman tilanne on tällä hetkellä aika ankea, Huisman kokee.

Huisman kuljettaa mielellään työskennellessään taustalla tarinallisuutta. Beckerin näyttelyn maalauksiin hän sai inspiraatiota Chlorikselta, joka on kreikkalainen kevään, kukkien ja uuden kasvun jumalatar.

Näyttely kuvastaa luonnolle ominaista ikuista uudistumista ja uudestisyntymistä. Huisman löytää kauneutta kasvien koko elinkaaresta, ja hän on tarkastellut maalauksissaan niiden hentoa ja haparoivaa alkutaivalta, kukoistusta loistavine väreineen sekä lakastumista.

Beckerin eteiseen sijoitetun Flora-sarjan maalaukset ovat pienikokoisia versoja tai taimia, jotka kuvaavat kasvun ihmettä. Näyttelytilan seinille levittäytyi elinvoimainen värikäs niitty, jossa Huisman antaa kaikkien kukkien kukkia.

Valtaosa teoksista on maalattu tänä vuonna, ja Huisman päätti, että kaikki valmistuneet työt tulevat mukaan näyttelyyn.

– Heikompia ei kitketä pois eikä epäkelpoja leikata, vaan kaikille annetaan tilaa olla sellaisina kuin ovat, Huisman luonnehtii.

Maalaaminen on edennyt intuitiivisesti, eikä Huisman ole luonnostellut teoksiaan etukäteen. Maalausprosessia hän luonnehtii meditatiiviseksi ja rentouttavaksi.

– On ollut vapauttavaa, kun olen vain antanut mennä, Huisman sanoo.

Huismanin kukissa loistaa värien koko kirjo, ja hän on löytänyt maalatessaan herkullisia väriyhdistelmiä. Oman lisänsä kokonaisuuteen tuovat Zefyros ja Chloris -teoksen teippikukat, joissa toistuvat samat värit kuin näyttelyn maalauksissa.

– Teos syntyi pöydälle kertyneistä teipeistä, joita olen käyttänyt apuna maalatessani paperille. Teoksen taustalla on ajatus siitä, että mitään ei heitetä turhaan pois, Huisman sanoo.

Näyttelykokonaisuuden suurimmat teokset ovat elämän kiertokulkua ja uusia alkuja kuvaavat maalaukset, joissa toistuvat lahoavien kasvien tummanpuhuvat sävyt.

– Tämän näyttelyn maalauksissa olen päässyt sekä käyttämään synkempiä sävyjä että räiskimään väreillä täysillä, Huisman hymyilee.

Nina Huisman: Chloris Galleria Beckerissä 24.4. saakka.