Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puuelementeistä koottu tyyppitalo syntyi ratkaisuna sodanjälkeiseen asuntopulaan

Puutalo Oy:n asuintaloja rakennettiin Suomen lisäksi moniin muihin maihin, kuten Neuvostoliittoon, Saksaan ja Kolumbiaan.

Alvar Aalto -museossa pääsee tutustumaan jälleenrakennuskauden puutalorakentamiseen. New Standards – Puutalo Oy 1940–55 -näyttely esittelee kotimaisten puuelementeistä rakennettujen tyyppitalojen historiaa ja nykypäivää muun muassa arkkiteh-tipiirustusten, valokuvien ja esitteiden kautta.

Puutalo Oy perustettiin tuomaan helpotusta sotien jälkeiseen asuntopulaan, ja auttamaan Karjalan evakkojen asuttamisessa. Jälleenrakennuskaudella pyrittiin tehokkaaseen rakentamiseen, joten tontit kaavoitettiin usein melko tiiviisti, ja myös talot olivat kooltaan maltillisia.

– Vuoden 1940 loppuun mennessä suunniteltiin kolmisenkymmentä talomallia, kooltaan 43–141 neliön välillä. Alle sadan neliön malleja oli runsaasti, näyttelyintendentti Mari Murtoniemi kertoo.

Siinä missä rintamamiestalot rakennettiin paikan päällä sahatavarasta, Puutalo Oy:n talot nousivat nopeasti tehdasvalmisteisista elementeistä, ja talo saattoi valmistua jopa muutamassa päivässä.

Puutalo Oy:n talot edustivat modernia arkkitehtuuria. Talomalleissa oli huomioitu estetiikka, ja esimerkiksi kauniisti sijoitetut kuistit loivat taloille omaleimaista ilmettä. Suomeen valmistui noin 10 000 Puutalo Oy:n taloa.

– Jyväskylästä Puutalo Oy:n taloja löytyy ainakin Mäki-Matista, Nisulasta ja Lohikoskelta, Murtoniemi sanoo.

Valokuvaaja Juuso Westerlundin kuvat esittelevät näyttelyssä tämän päivän tyyppitaloelämää Suomessa, Tanskassa ja Kolumbiassa. Vuosikymmenet trendeineen näkyvät taloissa, osa taloista on päällystetty mineriittilevyillä tai maalattu räikeillä väreillä, ja pieniä taloja on saatettu laajentaa sopimaan paremmin asukkaidensa tarpeisiin.

New Standards – Puutalo Oy 1940–55Aalto2 5.5. asti