Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Tämä ryhmä on ollut minulle tärkeä portti Jyväskylään”

Osallisuuden kahvihuone perustettiin Jyväskylään eläkkeellä muuttaneille kohta 11 vuotta sitten. Piipahdimme ryhmän pikkujouluissa, joissa iloa ja läheisyyttä piisasi.

Mitä toivoisitte joululahjaksi, Sirpa Teräväinen kysyy Kortteli Klubille kokoontuneilta ikätovereiltaan.

Menossa on Osallisuuden kahvihuoneen eli Jyväskylään eläkepäiviään viettämään tulleiden ryhmän vuoden viimeinen tapaaminen. Vastauksiksi tulee rauhaa ja terveyttä. Sitten joku tokaisee, että näitä on kovin vaikea paketoida kuusen alle ja koko porukka räjähtää nauruun.

Nauru ja hymy ovatkin niitä asioita, joista eniten pääsee ryhmän kokoontumiselle nauttimaan. Keskustelu rönsyilee olkipatjoista piirakoihin ja joulupizzasta alusvaatteisiin. Tunnelma on kotoisa – juuri sellainen kuin se parhaimmillaan ystävien kesken on.

– Tämä on ollut minulle portti Jyväskylään, yksi osallistujista toteaa,

– Ilman tätä olisi ollut vaikeaa saada uusia ystäviä paikkakunnalta, jatkaa toinen.

Kolmas kertoo, että ryhmästä on syntynyt myös jäsenilleen rakas lukupiiri.

– Nämä ihmiset ovat minulle tosi tärkeitä ja rakkaita, Teräväinen sanoo.

Ryhmä perustettiin kymmenen vuotta sitten tammikuussa 2013. Taustalla oli yliopiston osallisuuden kasvattamiseen tähtäävä hanke, johon seurakunta lähti mukaan. Aluksi ryhmä kokoontui parin viikon välein Vanhassa Pappilassa. Nyt hanke on jo kuopattu, mutta noin 16-päinen ryhmä kokoontuu edelleen kerran kuussa. Paikkana on usein Kortteli Klubi tai jokin yhdessä valittu vierailukohde. Viimeksi ryhmällä mentiin Aalto 2 -museokeskukseen.

Teräväinen kertoo huomanneensa, että Jyväskylään eläkepäivillä siirtymisen taustalla on yleensä yksi kolmesta syystä. Joko paikkakunnalla olevat lapset ja ennen kaikkea lapsenlapset, Keski-Suomen harva-asutusalueilta keskustaan siirtyminen tai paluu vanhaan opiskelukaupunkiin.

”Minä sain tänä vuonna jo joululahjan etuajassa. Lapsenlapsenlapseni on nyt 4-viikkoinen, yksi kerholaisista kertoo.

– Tuosta voisi käyttää jo termiä antiikkimummo, yksi sanoo.

Sitten ryhdytään miettimään erilaisia isovanhemmuuden termejä. Kun joku kertoo Pohjanmaalta löytyvän alueen, jossa ei olla mummeja tai vaareja vaan tummuja ja tuhareita, naurunremakka on jo valtava.

Sitten lauletaan parit joululaulut ja jatketaan hyväntuulista jutustelua.