Surkkarin toimitus puki päähän joulukalenterin kuvauksissa käytetyt tonttulakit ja kertoo omista jouluajan jännityksistään.
Riikka Mahlamäki-Kaistinen:
Suurin piirtein niihin aikoihin kun aloin epäillä, ettei joulupukkia ole olemassa, ryhdyin antamaan muille joululahjoja. Viikkorahat eivät mahdollistaneet lahjojen ostelua ja koska muutoinkin olin kova värkkäämään asioita, tein lahjat itse. Näin jälkikäteen ajateltuna en ihan tiedä mitä lahjansaajat esimerkiksi teddykankaisilla pikkutyynyillä tekivät, mutta kovasti he ainakin osasivat näytellä ilahtuneita paketteja avatessaan. Omista, saaduista lahjoista tuli nopeasti toissijainen osa joulua, sillä jännittävintä oli seurata lahjansaajan reaktioita.
Outi Elomaa:
Lapsuuteni joulut olivat kohtuuttoman jännittäviä. Jouluaaton tunnit olivat vuoden pisimmät ja mikään ei tuntunut lievittävän levotonta olotilaa. Onneksi 1960-luvulla tuli joitakin lastenohjelmia televisiosta jouluaattona, joten niiden avulla selvisin edes tunnin tai kaksi.
Yritimme olla kavereiden kanssa ulkona, mutta emme malttaneet olla siellä kovinkaan kauan, sillä kaikki pelkäsivät, että joulupukki tulee kuitenkin sillä aikaa käymään.
Jouluateria tuntui loputtoman pitkältä. Jännitykseltäni pystyin syömään yhden lusikallisen imellettyä perunalaatikkoa, rosollin punajuuripaloja ja siivun kinkkua.
Sitten alkoivat vielä piinaavammat hetket, sillä perheeni lähti viemään KÄVELLEN Kivääritehtaalta kynttilöitä Vanhalle hautausmaalle. Usein toinen veljistäni jäi seurakseni, kun istuin leveällä ikkunalaudalla ja odotin joulupukkia. Vähän vanhempana jo luotin siihen, että voin lähteä mukaan kauniille hautausmaalle ja joulupukki tuli vasta käynnin jälkeen.
Sami Rahkonen:
Ensimmäisinä muistiin piirtyneinä jouluina mummolassa kävi suomalainen pukki. Hänellä oli päällään tummia sävyjä, jonkin eläimen turkki ja selvästi kuminaamari. Amerikkalaistyylisen punanutun kanssa hänellä oli yhteistä vain vaalea parta. Jos pukkia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi PELOTTAVA.
Silti sekään ei jännittänyt niin paljon kuin ala-asteen jouluruokailu. Sillä siihen aikaan antoi opettaja käskyn syödä kaikki, mitä lautasella oli. Ja sitä ennen käskyn ottaa lautaselle maistiaisiksi kaikkea, mitä tarjolla oli.
Perunalla ja leivällä kasvaneelle pikkupojalle koulun keittiöhenkilökunnan loihtima makukimara oli liikaa. Ensimmäisen pakotetun makuelämyksen jälkeen koulun jouluruokailun pelko alkoi jo viikkoa ennen kattausta.
Vanhemmiten syöminen ei ole enää jännittänyt ja etenkin jouluruoka maistuu hyvin. Joskus liiankin hyvin.