Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Riidat naapureiden kesken koetaan hyvin kuormittavina

Ihminen haluaa, että kotona saisi olla rauhassa ilman naapurista kuuluvia häiritseviä ääniä.

Päivi Yli-Koski on ammatiltaan sovittelija. Hän etsii ratkaisuja naapureiden välisiin erimielisyyksiin tai vaikkapa taloyhtiön hallituksen jäsenten eri näkökulmiin. Hän työskentelee Naapuruussovittelun keskuksessa, joka on toiminut Suomessa pian kymmenen vuotta.

Jyväskylässä hän vieraili Keski-Suomen taloyhtiöpäivänä 2.11.

– Kun asiakas soittaa, ensimmäiseksi kuuntelemme pitkään ja rauhassa. Soittaja saa kertoa, mitä on tapahtunut ja mitä hän toivoo ja tarvitsee. Olennaista on, että soittajalle tulee olo, että hän on tullut kuulluksi, Yli-Koski kuvailee työtään.

Hän sanoo, että asumiseen liittyvät riidat ovat hyvin monenlaisia. Erimielisyyttä voi olla naapureiden kesken tai talotoimikunnan tai taloyhtiön hallituksen sisällä.

– Kun vuorovaikutuksessa on jokin mennyt rikki, sovittelu auttaa. Kun monta ihmistä asuu lähellä toisiaan, jokaisella on oma näkemyksensä asumisesta. Välillä näkemykset ja ajatukset eivät sovi yhteen.

Kolmen kärjessä ongelmista ovat äänet, toisena yhteiset tilat ja kolmantena yhteisölliset asiat, joihin liittyy esimerkiksi taloyhtiön hallitus tai muu keskittymä.

– Omakotitaloissa ja rivitaloissa tulee valitusta esimerkiksi äänistä, autolla ajamisesta, siitä mihin puu varistaa lehdet, aidoista ja trampoliineista. Nämä ongelmat ovat osa elämää, ja siihen kuuluvat konfliktit. Ihminen ei pysty välttelemään näitä tilanteita ja sen takia on tärkeää pohtia miten niitä ratkaistaan.

Ulko-ovi on kaikkien yhteinen.

Sovittelija Päivi Yli-Koski

Äänistä vaikkapa kolahdukset, musiikki ja eri kodinkoneista kantautuvat äänet voivat ärsyttää. Myös lemmikit ovat kestoaihe.

– Hermostuminen ei liity oikeastaan siihen mikä äänen aiheuttaa, vaan jo pelkästään se, että ääni tulee jostain. Jos ei tiedä mistä ääni tulee, se saattaa ärsyttää entistä enemmän.

Joitakin naapureita voi myös ärsyttää asukas, joka on turhankin kiinnostunut asuinyhteisöstään.

– Heillä on usein näkemys, että he tekevät sitä hyvyyttään ja ovat hyvän puolella. He tietävät, jos talossa liikkuu esimerkiksi ”vieraita” ihmisiä.

Päivi Yli-Kosken mukaan nykymaailman kuormittavuus näkyy myös asumisessa.

– Ihmisillä on paljon paineita elämässään. Koti on turvapaikka, jossa haluaa rentoutua ja rauhoittua. Kodissa on hyvin vähän halua sietää epämukavuutta tai epäselvyyttä. Tämä asia korostuu kerrostalossa, jossa jokaisella on oma asunto, mutta talon seinät ja katto ovat yhteiset. Ulko-ovi on kaikkien yhteinen.

Taloyhtiöissä on usein tilanne, että riitatilanne on kärjistynyt. On voinut muodostua leirejä, joissa ajatukset ovat vastakkain. Moni asiakas kokee nämä tilanteet Yli-Kosken mukaan hyvin kuormittavana.

– Sovittelija ei ota kantaa pitääkö esimerkiksi remontti tehdä, mutta me pystymme aukomaan tilanteen solmua, jotta osapuolet ymmärtävät toisiaan. Olisi tärkeää ymmärtää toisen puolen näkemyksiä ja tulisi ajatus, että olemme yhteisen asian äärellä.

Naapuruussovittelun keskuksen palvelut ovat ilmaisia, ja jos sovittelija tulee Hämeenlinnasta tai Helsingistä vaikkapa Jyväskylään, hänen matkakustannuksensa on maksettava.

Naapureiden riitoihin on tullut viime vuosina uusia vivahteita tekniikan kehityksen myötä.

– Esimerkiksi kerrostalojen omissa Facebook-ryhmissä ei ole kaikilla some-etiketti hallinnassa. Somessa aletaan tehdä tulkintoja tilanteesta, ja se hankaloittaa koko talon tilannetta. Usein tämä johtaa siihen, että taloon muodostuu huono ilmapiiri, Yli-Koski sanoo.

Hän antaa muutamia hyviä vinkkejä naapurisovun säilymiseksi.

– Rappukäytävän heippalaput eivät ratkaise mitään, vaan luovat epätietoisuutta. Aina kannattaa mennä kertomaan ovelle, jos jokin asumiseen liittyvä asia vaivaa.

Toinen pieni perusasia on naapurin tervehtiminen. Ja jos näkee, että uudet asukkaat kantavat muuttokuormaansa sisälle, heidät voi toivottaa tervetulleeksi taloon.

– Mitä tervetulleempi olo talossa on, sitä enemmän halutaan tiedostamatta ja tiedostaen ottaa muita huomioon.