Lastu ry on tukenut lastenosastojen potilaiden viihtyvyyttä ja työntekijöiden jaksamista jo 30 vuotta.
Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen tuki Lastu ry täytti tänä vuonna 30 vuotta. Ajatus Lastun perustamiseksi syntyi 1990-luvun alussa, kun sairaanhoitaja Pirkko Lomu havahtui siihen, että esimerkiksi Jyväskylän MM-rallien yhteydessä kerättiin lahjoitusvaroja sairaiden lasten hyväksi, mutta varoja ei jäänyt lainkaan Keski-Suomeen.
Tilanteen korjaamiseksi kannatti perustaa yhdistys. Perustamiskokous pidettiin maaliskuussa 1993.
Toiminnan tarkoituksena on kohdistaa rahaa niihin tarpeisiin, joihin ei ole osoitettu määrärahoja. Tarkoitus ei kuitenkaan ole paikata sairaalaan budjettipuutteita.
– Varoja kohdennetaan ennen kaikkea potilaiden viihtyvyyteen ja henkilökunnan jaksamiseen, kiteyttää yhdistyksen puheenjohtaja Joni Vesalainen.
Vesalainen, kuten moni muu yhdistyksen aktiivi, on ajautunut toimintaan omakohtaisen kokemuksen kautta. Vesalaisen keskimmäisellä lapsella oli syntyessään reikä sydämessä. Lapsi parantui täysin.
– Siitä jäi niin suuri kiitollisuudenvelka, että halusin tehdä jotain lastenosaston hyväksi, hän kertoo.
Vesalainen tuli mukaan toimintaan vuonna 2010. Puheenjohtajana hän on ollut viisi vuotta.
Vuosien varrella yhdistys on kerännyt yli miljoonan euron verran lahjoituksia lastenosastojen hyväksi. Lahjoittajat saavat määritellä, millaiseen tarkoitukseen varoja antavat. Kohdistamattomat varat jaetaan Lastulle tehtyjen hakemusten perusteella.
– Saaduista varoista 95 prosenttia lahjoitetaan. Meillä ei ole kiinteitä kuluja, ei toimistoa eikä kenellekään makseta palkkaa, Vesalainen korostaa.
Lastun suurin yksittäinen hankinta on ollut yli 30 000 euroa maksava EKG-laite.
– Paine laitehankintoihin kasvaa aina kun yhteiskunnalla menee huonommin. Yhdistys on linjannut, että tuki ohjataan ensisijaisesti viihtyvyyteen ja jaksamiseen. EKG-laite hankittiin, ettei lapsia tarvitse viedä Kuopioon asti tutkittavaksi, Vesalainen kertoo.
Pitkäaikaisessa hoidossa olevien lasten vanhempia yhdistys on tukenut muun muassa hankkimalla pysäköintilippuja.
Yhdistyksen sihteeri ja sairaala Novan osastonylilääkäri Eva Aaltonen kertoo, että Lastun lahjoituksilla on iso merkitys.
– Lapset pitää saada hymyilemään kun he lähtevät meiltä, ettei heille jää kammoa käynnistä. Lapsille annetaan reippauspalkintoina esimerkiksi Lastun lahjoittamia pehmoleluja, hän kertoo.
Myös henkilökunnan jaksamien kaipaa yhä enemmän tukea.
– Muutto uuteen sairaalaan ja jatkuvat supistukset ovat raskaita. Väki on todella väsynyttä. Auttaa, kun on välineet ovat kunnossa ja joskus huomioidaan, hän sanoo.