Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttely | Jyväskyläläinen Christer Boman on tallentanut katuvalokuviinsa kaunista melankoliaa

Mielenkiintoiset tilanteet ja tunteikkaat hetket herättävät valokuvaajan kiinnostuksen.

Jyväskyläläinen valokuvaaja ja kuvataiteilija Christer Boman kokosi Villa Ranan galleriatilaan näyttelyn ottamistaan mustavalkoisista katuvalokuvista. People are strange and other random moments when walking and thinking about poetry and sky -näyttelyn kuvat on otettu viimeisen viiden vuoden aikana.

Boman vangitsee valokuviinsa ohimeneviä hetkiä julkisilta paikoilta. Bomanin kuvien keskiössä on ihminen. Häntä kiinnostaa kuvata erityisesti henkilöitä, jotka ovat luontevasti omissa puuhissaan. Boman on huomannut, että monen ihmisen elekieli muuttuu hänen huomatessaan kuvaajan, jolloin tilanteet eivät enää ole yhtä aitoja.

– Olen verrannut katuvalokuvausta luontokuvaukseen. Aivan kuten eläin säikähtää havaitessaan kameran ja kuvaajan, niin käy myös monille ihmisille.

Bomanin huomion kiinnittää usein jokin mielenkiintoinen tilanne tai asento, vaikkapa lapsen hiuksia kiinni sitova aikuinen tai kaiteeseen ajatuksissaan nojaileva henkilö. Katuvalokuvauksessa tilanteet vaihtuvat nopeasti, joten kiinnostava hetki voi olla pian ohi.

– En kuvaa salassa, vaan avoimesti ja aika isolla kalustolla. Haasteita katuvalokuvaukseen tuovat välillä ihmisten reaktiot. Toisaalta joskus syntyy myös hyviä keskusteluita, Boman kertoo.

Näyttelyssä on mukana eri paikkakunnilla Suomessa otettuja kuvia. Jyväskylän lisäksi Boman on kuvannut muun muassa Tampereella ja Helsingissä. Katuvalokuvat toimivat myös dokumentaarisena ajankuvana, ja niihin tallentuu kuvausajankohdan muotia ja rakennuskantaa.

Näyttelyyn valikoitui pelkästään mustavalkoisia valokuvia. Boman viehättyy mustavalkokuvan estetiikasta.

– Mustavalkoisessa kuvassa varjojen leikki on hyvin nähtävissä, ja kuvassa on kontrastia.

Boman kokee teostensa kumpuavan pitkälti valokuvan sisäisestä puheesta taiteilijalle. Hänelle on tärkeää, että kuva kertoo tarinan. Näyttelyssä oman lisänsä kuviin tuovat Bomanin runotekstit, jotka toimivat myös teosten niminä. Hän on kiinnostunut kuvaamaan etenkin ihmisten suuria tunteita, kuten rakkautta ja surua.

– Näyttelyn tunnelma on aika melankolinen, mutta melankoliakin on kaunista omalla tavallaan, Boman kuvailee.

Christer Bomanin näyttely Galleria Villa Rana 30.9. asti.