Työhyvinvoinnin merkitys kasvaa, ja nuorten tekijöiden yrityksellä on keinoja yhteisöllisyyden lisäämiseen.
Jos työhyvinvointipäivään varaa saunan, ruokaa ja juotavaa, on illan eteneminen osallistujien varassa. Tulos voi olla erinomainen, kiusallinen, kauhea tai mitä vain näiltä väleiltä.
Jyväskyläläinen Evenda Oy järjestää tiimiyttämisohjelmia, joiden eteneminen on vähän pidemmälle käsikirjoitettu. He tuottavat monenlaista leikkimielistä ja kisailevaa ohjelmaa tilaisuuksiin.
– Työporukoiden osalta ohjelmia yhdistetään aika usein päivään, jonka alkupuolisko sisältää vaikka palavereja tai koulutusta. Iltapäivällä otetaan sitten yhdessä rennosti ja ryhmäydytään, Johanna Lamberg kertoo.
Hän on yksi Evendan yrittäjistä. Muita ovat Ida-Maria Muilu ja Elina Tolppi. Kolmikko tutustui Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiassa ja päätti perustaa opintojen jälkeen tapahtuma-alan yrityksen. Ihan Lambergin valmistumiseen asti he eivät tosin jaksaneet odottaa.
Yrityksen perustamisajankohta oli huonoin mahdollinen, sillä firma pistettiin pystyyn kesken koronakevättä 2020.
– Meitä varoiteltiin, että oletteko ihan varmoja, että kannattaa perustaa tapahtumatoimisto juuri nyt, Lamberg, 26, sanoo ja nauraa.
Korona-aika antoi kuitenkin mahdollisuuden suunnitella sisältöjä rauhassa ja luoda myös etätoteutettavia ohjelmia. Näitä on vieläkin listalla, vaikka pääpaino onkin kohtaavissa tapahtumissa.
Kun ihmiset innostuvat tekemään yhdessä, se luo heidän välilleen syvän siteen.
Mutta mistä tiimiyttävissä ohjelmissa oikein on kyse.
Muilu, 26, kertoo, että tavoite on yhdistää ja ryhmäyttää osallistujat keskenään. Ohjelmia ei ole suunnattu vain työyhteisöille vaan ne sopivat myös vaikka kaveriporukalle.
– Me tuomme osallistujat ohjelmalla yhteen tekemään haasteita ja nauramaan keskenään. Ohjelman lomassa he oppivat tuntemaan toisiaan paremmin, Muilu sanoo.
Evendassa työskentelevä Antti Pihlavamäki, 23, sanoo työpaikkaviihtyvyyden olevan nykyisin tärkeää monella alalla. Merkitys korostuu entisestään aloilla, joissa työntekijöistä on kova kilpailu. Tällöin palkkapäivän tilisaldon sijaan tai vähintäänkin sen ohella tärkeäksi tekijäksi nousee viihtyvyys.
– Nykyään tyhy-virkistyspäivissäkin halutaan enenevässä määrin keskittyä hyvinvointiin ja tuoda tapaamiseen hyvinvointinäkökulmaa, Lamberg sanoo.
– Siinä on sellainen jännä taika, että kun ihmiset innostuvat tekemään yhdessä, se luo heidän välilleen syvän siteen, Pihlavamäki sanoo.
Evenda järjestää henkilöstötapahtumien ja tiimiyttävien ohjelmien lisäksi asiakastilaisuuksia ja yleisötapahtumia. Se on ollut mukana myös muun muassa Valon Kaupungissa ja toteuttamassa tapahtumia kauppakeskuksiin ja asuinalueille.
– Henkilöstö- ja yritystapahtumat ovat se juttu, johon suuntaan me haluamme mennä, Lamberg kertoo.
Henkilöstö- ja yritystapahtumat ovat se juttu, johon suuntaan me haluamme mennä.
Ohjelmapaketteja on useita ja niitä kehitetään koko ajan lisää. Yksi niistä on nimeltään Farmin Kingi. Sen takana on pitkälti Hankasalmelta kotoisin oleva Lamberg.
– Kaivoin mummon synnyinkodista vanhoja maatalouden esineitä ja menin sitten mummoni ja pappani viereen istumaan ja kysyin, että mitä nämä ovat. Voitteko kertoa, Lamberg kertoo.
Farmin Kingiin kuuluu tunnistustehtävän lisäksi esimerkiksi naulojen tarkkuuslyöntiä.
Evendan toiminnasta noin puolet on tapahtumatuotantoa ja puolet ohjelmallista sisältöä. Työntekijöitä firmassa on neljä ja tarvittaessa palkataan apukäsiä tilaisuuksiin. Tulevaisuudessa toimintaa pyritään kasvattamaan ensin Keski-Suomen sisällä, sitten valtakunnallisesti ja lopulta vaikka yli rajojen. Jo nyt tiimi on jalkautunut toteuttamaan tapahtumia esimerkiksi Tampereelle ja Helsinkiin.
– Suomesta löytyy kyllä elämystuotantofirmoja, mutta suoraan meidän kaltaisia toimijoita ei juurikaan ole. Tarjonta on yleensä enemmän sellaista mönkijäsafarin kaltaista kuin ohjattua ohjelmaa, Pihlavamäki tuumaa.
Lamberg jatkaa, että usein ohjelmallisen sisällön tarjoajat ovat myös keskittyneet johonkin tiettyyn paikkaan tai taloon. Evenda on tilattavissa minne vain.