Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttämöllä on kaksi ihmistä ja ei mitään muuta

Tämän paljaammaksi ei voi toteutus mennä, ja silti näyttämöllä on kaikki mitä tarvitaan. Katsoja voi kuvitella näyttämölle ympäröivän maailman samalla tavoin kuin kirjaa lukiessa.

Ei lavasteita, ei rekvisiittaa, ei vaatteiden vaihtoa, ei musiikkia, ei valotehosteita – vain mies ja nainen ja hieman kalteva näyttämön lattia. Tästä muodostuu Jyväskylän kaupunginteatterin syyskauden ensimmäinen ensi-ilta. Pienellä näyttämöllä esitetään Keuhkot-näytelmä, joka nähdään Jyväskylässä toisena Suomen teattereista. Keuhkot sai kantaesityksenä Suomen kansallisteatterissa Juha Jokelan suomentamana ja ohjaamana kymmenen vuotta sitten.

Näytelmän on kirjoittanut englantilainen näytelmäkirjailija Duncan Macmillan.

– Minua ihmetyttää todella, miksi näytelmää ei ole esitetty vuosien aikana Suomen teattereissa. Näytelmä osuu tähän aikaan tosi hyvin, ja teksti ei ole vanhentunut yhtään kymmenessä vuodessa, päinvastoin. Iso kiitos Jyväskylälle, että näytelmä tulee tänne ja se on lahja tekijöille, vieraileva ohjaaja Perttu Leinonen sanoo.

Keuhkoissa näyttelevät Hegy Tuusvuori ja Markus Virtanen.

Pelkistetty toteutus oli näyttelijöille aluksi haasteellista.

– Varsinkin alkuvaiheessa mietin esimerkiksi miten seison näyttämöllä. Ai seison taas näin tai näin. Tarpeistolla ja huonekaluilla on näyttämöllä iso rooli, mutta treenien kautta totuin tyhjään näyttämöön. Jännä miten paljon tällainen herättää kysymyksiä ja miten uuden äärellä sitä näyttelijänä on, Virtanen kertoo.

Perttu Leinosta kiehtoo, että näytelmä onnistuu käsittelemään hyvin montaa aihetta yhtä aikaa.

– Keuhkot käsittelee sukupolvia, ilmastoa ja muitakin isoja asioita. Teksti käsittelee niitä pelottomasti ja hauskasti sekä loputtoman liikuttavasti ja kauniisti. Tässä on myös huumoria. Ilmastonmuutos on yksi teemoista, mutta vain yksi. Näytelmä ei saarnaa, sillä ei kukaan tule teatteriin saadakseen ilmastoherätystä.

Tekstiä on käsikirjoituksessa 74 sivua. Repliikkien opettelu onkin ollut näyttelijöille vaativa tehtävä. Puhetta on lavalla noin 1,5 tuntia.

– Puhumme myös päällekkäin, kuten ihmiset puhuvat arjessa, ja täytesanoja on paljon. Siellä on sitku-, niinku- ja vaan-sanoja, joita käytetään normaalissa puheessa. Se on mahtavaa, että pidetään kiinni pilkuntarkasti tekstistä. Tämä teksti on ihan yhtä juhlaa, Markus Virtanen sanoo.

Hegy Tuusvuori kertoo liikuttuneensa itkuun asti lukiessaan käsikirjoituksen ensimmäisen kerran.

– Näytelmän yhtenä teemana on mittakaavat. On oman elämän mittakaava. Elämä on pieni, mutta hirvittävän iso ja täysi, hän sanoo.

Perttu Leinonen toteaa, että näytelmän yksi voima on siinä, että teksti ei syyllistä ketään eikä anna helppoja vastauksia.

Keuhkot on ensi-illassa kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä perjantaina 1.9.