Kadonneen terveyden metsästys jatkuu. Yrittäjä suunnittelee nuorille omaa ryhmää.
Kuntosaliyrittäjä Markus Rosti kertoi keväällä hakevansa 10 hengen pilottiryhmää tekemään elämänmuutosta tai kuten Rosti sanoi ”pelastamaan elämänsä”.
Hän korosti, että kyse ei ollut ainoastaan painonpudotuksesta, vaan terveyden parantamisesta. Siksi ryhmä nimettiin ”Kadonneen terveyden metsästäjiksi”. Ryhmään valituille treenaaminen, mittaukset ja ruokavalion laatiminen oli ilmaista.
Hakemuksia tuli 60. Hakijoista viisi arvottiin ja viisi valittiin mukaan hakemusten perusteella. Mukaan pääsyn ehtona oli, että alkoholista ja tupakasta on luovuttava.
– Osalle se oli liian iso kynnys ja he karsiutuivat sen vuoksi. Tässä ollaan kuitenkin ehdottomia. Maksan pitää polttaa rasvaa, ei alkoholia, Rosti toteaa.
Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä jyväskyläläinen Jani Lakonen huomasi ilmoituksen pilottiryhmästä lehdessä. Aikanaan voimailulla hankittu kunto oli hukassa ja lomautus puusepän töistä oli alkanut näkyä vaa’alla. Kun paino ylitti 126 kiloa, Lakonen havahtui.
– Ajattelin, että tällä menolla minusta ei ole enää palaamaan töihin.
Terveydenhuollon pitäisi olla ennaltaehkäisevää, mutta koska resurssit eivät riitä, hoidetaan sairaita.
Natallia Drehush
Lakonen mietti päivän ennen kuin soitti Rostille ja kysyi tarkemmin, mistä oli kyse. Hän jätti hakemuksen ja pääsi mukaan.
– Enkä ole katunut.
Kolmessa kuukaudessa kunto on testin perusteella parantunut puolella, painoa on pudonnut 10 kiloa ja takana on juuri 10 kilometrin juoksulenkki.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun diettaan maltillisesti ja energiaa on riittävästi. On ollut hauskaa, vaikka toki välillä on ollut nälkäkin. Olo on energisempi ja fiilis parempi. Huonoja päiviä, jolloin jään sohvan pohjalle, on vähemmän, Lakonen kuvailee muutosta.
Ruokavaliolla on kadonneen terveyden metsästyksessä iso rooli. Keskeistä on tietää, mitä kannattaa syödä ja minkä verran.
– Jos ruokavaliota ei seurata, kalorimäärät karkaavat helposti. Unohtuu esimerkiksi se, että pitsan palassa on 700 kaloria. Mutta ruokavalio ei saa olla mitään salaattinäännytystäkään. Kun ruokavaliota seurataan, siellä voi olla mukana myös pitsaa, kunhan kalorit pysyvät raameissa, Rosti sanoo.
Myrkyksi Rosti mainitsee pitkät aterioiden välit.
– Aineenvaihdunta pysähtyy, kun ollaan syömättä. Sitten syödään kerralla todella paljon, jolloin verensokerisokeritasot nousevat ja elimistö alkaa tuottamaan insuliinia laskeakseen verensokerin takaisin normitasolle ja sitten alkaa nukuttaa, hän listaa vaikutuksia.
Pilottiryhmän mukana treenaa myös lääkäri Natallia Drehush. Hän muistuttaa, että fyysisen terveyden lisäksi ryhmässä treenaaminen tukee mielenterveyttä.
Drehushin mukaan ryhmän kaltainen toiminta laajassa mittakaavassa olisi erinomainen keino parantaa kansanterveyttä.
– Terveydenhuollon pitäisi olla myös ennaltaehkäisevää, mutta koska resurssit eivät riitä, hoidetaan vain sairaita. Ryhmässä ehkä tärkeintä on tukiverkosto. Yksin motivaatio sammuu nopeasti, hän sanoo.
Suuren hakijamäärän vuoksi Rosti uskoo, että kadonneen terveyden metsästäjille on kysyntää jatkossakin. Hän on aloittamassa syksyllä uutta ryhmää, johon voi hakea mukaan.
Mielessä on myös kohdistaa vastaavaa toimintaa jatkossa nuorille, jotka kamppailevat ylipainon tai mielenterveyden kanssa tai ovat syrjäytymisvaarassa.