Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jonathan Tolksdorf tietää, minkälaista on juosta Rantaraitti neljä kertaa ympäri Finlandia Marathonilla

Vaajakosken moottoritien vieressä kulkeva suora tienpätkä tuottaa eniten päänvaivaa.

Jonathan Tolksdorf on kokenut Jyväskylässä järjestettävän Finlandia Marathonin juoksija: tulevana syksynä on luvassa viides kerta tutulla maratonreitillä.

Finlandia Marathonin reitti kulkee Jyväskylän Rantaraittia pitkin. Tolksdorf on ehtinyt tutustua sen metkuihin huolella.

– Hyvää on se, että reitti on tasainen. Reitti on vaihteleva ja kaunis, kun mennään paljon järven vieressä ja on myös luontoa. Vaikka periaatteessa kyse on kaupunkimaratonista, silti ei juosta kaupunkialueella.

Maratonia varten reitti juostaan neljä kertaa ympäri. Ehtiikö reittiin kyllästyä näin monen kierroksen aikana?

– Itse tykkään siitä, että reitti on jaettu lyhyempiin osiin. Ikinä ei ole loputon määrä kilometrejä edessä ennen kuin palataan takaisin lähtöpisteeseen. Tavallaan päässä pystyy jakamaan sen, että ”no niin, mennään taas yksi kierros, eikä se ole kuitenkaan niin pitkä”, hän kuvailee.

Yksi osa reitistä tuottaa eniten päänvaivaa: Vaajakosken moottoritien vieressä kulkeva suora tienpätkä. Suoraa tietä voi olla puuduttava kulkea, ja mahdollinen vastatuuli hidastaa menoa. Porukalla juostessa Tolksdorf neuvookin kyseisellä suoralla menemään toisen juoksijan selustaan tuulelta turvaan.

– Jos osaisi katsoa enemmän vasemmalle järvelle päin, voisi se olla ihan kaunistakin, mutta siinä vain mennään suoraan moottoritien vierestä. Hyvää on se, että siinä on suoraviivaista menoa, kun mennään loppua kohti.

Reitillä ei ole suuria mäkiä, mikä helpottaa juoksijoiden tilannetta. Kuitenkin myös Ylistön sillalle vievä hyvin lievä nousu alkaa tuntua viimeisillä kierroksilla raskaalta.

– Muuten on vain pientä kumpuilua siellä täällä, mikä ei peruslenkillä tunnu missään. Tietenkin kun matkaa alkaa kertymään, rupeaa huomaamaan, että aha, tässä olikin nousu.

Vaikka tämä on iso tapahtuma, silti ei ole sellainen olo, että hukkuisi massan joukkoon.

Reitin alkukilometrejä Mattilanniemestä Kuokkalan sillalle hän kuvailee reitin kauneimmiksi.

– Järvi näkyy kaikista helpoiten. Myöhemmin mennään vähän enemmän asuinalueille, jolloin järvi jää enemmän piiloon.

Rantaraitti on suosittu lenkkeilykohde, ja maratoninkin aikana reitillä saattaa kulkea ulkopuolisia kulkijoita. Tolksdorf ei ole ikinä kokenut heitä häiriöksi.

– Päinvastoin, jos siellä on muitakin, se tuo vaihtelua. Reitti on sen verran hyvin merkattu, että varmasti kaikki, jotka liikkuvat siellä tietävät, että jokin tapahtuma on menossa ja pitää varoa.

Tolksdorf toimii Finlandia Marathonissa tavoiteaikajuoksijana eli jäniksenä.

– Tavoiteaikajuoksijalla on määrätty loppuaika, jota on tarkoitus juosta. Tavoiteaika lukee tapahtumasta riippuen ilmapallossa, T-paidassa tai viirissä. Finlandia Marathonilla se lukee T-paidassa.

Tavoiteaikajuoksijan täytyy pystyä juoksemaan määrätyn tavoiteajan mukaisesti. Ongelmia tulee, jos omat kykynsä yliarvioi.

– Oman ajan pitää olla sen verran kovempi, että tavoiteaikaan pystyy tarpeeksi helposti ja rennosti. On vara jutella myös vaikka muiden juoksijoiden kanssa, kokenut maratoonari selventää.

Tolksdorfin oma tavoiteaika jäniksenä on yleensä ollut 3.30, kun taas hänen ennätyksensä maratonilla on 2.53.

Kokenut juoksija neuvoo, että on tärkeää aloittaa tarpeeksi rauhallisesti ja kiihdyttää vasta loppua kohden.

– Jos juoksee minun tai jonkun muun jäniksen mukana ja huomaa, että nyt olisi vielä voimia jäljellä, viimeisellä pitkällä suoralla voi ottaa vähän omaa vauhtia ja lähteä karkuun, hän sanoo viitaten Vaajakosken moottoritien viereiseen tienpätkään.

Koska mäkisyys ei Rantaraitilla tuota haasteita, vaikeustasoa voi kasvattaa vauhtia lisäämällä, Tolksdorf muistuttaa.

– Reittinä se ei tuo suurempia haasteita, jos on kokenut juoksija. Jos haluaa haastetta, niin vauhtia vain lisää.

Tolksdorf kehuu Finlandia Marathonin tunnelmaa erityisesti järjestäjien puolelta.

– Huoltopisteiden porukka on innolla mukana. Vaikka tämä on iso tapahtuma, silti ei ole sellainen olo, että hukkuisi massan joukkoon.

Myös muut osallistujat vaikuttavat tunnelmaan.

– On paljon muistoja, jotka liittyvät siihen, miten juttelimme, nautimme ja vähän myös kärsimme yhdessä muiden juoksijoiden kanssa, Tolksdorf päättää.

Finlandia Marathon 15.–16.9.