Ihmisiä ihastuttava ja vihastuttava Kuokkalan silta on yksi Jyväskylän tunnetuimmista maamerkeistä.
Jotenkin tämä silta vaan kiehtoo. Oli yö tai päivä, kesä tai talvi.
Näiden sanojen saattelemana Kalle Muranen julkaisi keväällä Jyväskylä – Puskaradio -ryhmässä Facebookissa kuvan Kuokkalan sillasta.
Kuokkalan silta on Muraselle hyvin tuttu: hän kulkee sen yli päivittäin.
– Sillan ylitys on aina yhtä mukavaa, meni kumpaan suuntaan tahansa, Muranen kertoo Facebookin ulkopuolella.
Muranen on harrastanut valokuvausta noin 10 vuoden ajan. Harrastuksensa tiimoilta hän julkaisee ottamiaan kuvia myös sosiaalisessa mediassa. Pääasiassa hän ottaa luonto- ja maisemakuvia.
Kuvat Kuokkalan sillasta ovat tuttu näky niin Facebook-ryhmissä kuin Instagramissakin, jossa avainsanalla #kuokkalansilta löytyy yli 1 000 julkaisua. Onpa silta päässyt myös villasukkiin viralliseksi Jyväskylä-kuosiksi.
Mikä yhdessä Jyväskylän tunnetuimmista maamerkeistä sitten viehättää?
Kuokkalan sillan kuvaaminen on Muraselle ikuisuusprojekti, koska silta on joka kerta erinäköinen.
– Se vähän riippuu, mistä siltaa katsoo ja minkälainen valaistus on. Kun sillalla palavat siniset valot, se on niin kaunis. Se on varmasti yksi Suomen kauneimpia siltoja.
Murasen mielestä silta onkin kauneimmillaan valaistuna, esimerkiksi syksyisin.
– Syksyllä valot heijastuvat tyyneen veteen ja siitä saa tavallaan kaksi siltaa yhdellä kertaa.
Yläpuolisia rakenteita sisältävät sillat ovat lähes poikkeuksetta näyttäviä ja hienoja.
Risto Kallio
Muranen on huomioinut kuvien Kuokkalan sillasta keräävän kommenttikenttään kahdenlaisia kommentteja Facebookin puskaradioissa: osa on ihastuneita, kun taas osa ihmettelee, miksi taas pitää julkaista kuva kaikkien tuntemasta rakennelmasta.
– Suurin osa on positiivisia kommentteja. Ainahan kuvaaja haluaa kuvan tuovan jotakin positiivista ihmisten mieleen, oli se sitten tuosta sillasta tai mistä tahansa, Muranen pohtii.
Kuokkalan sillan päällysrakenteen eli kaikista näkyvimmän osan on suunnitellut jo eläköitynyt diplomi-insinööri, siltasuunnittelija Risto Kallio. Päällysrakenteella tarkoitetaan sillan tukien yläpuolella olevaa rakennetta, kuten kansilaattaa. Myös esimerkiksi sillan kaiteet kuuluvat päällysrakenteisiin.
Kallio on lukenut juttuja Kuokkalan sillasta, ja hän on tietoinen sen suosiosta kaupungissa.
– Kuokkalan silta on esteettinen ja näyttävä, ja ylittää vesistön pitkällä rakenteella, Kallio kuvailee.
Hänen mukaansa on tavallista, että sillat saavat suosiota. Hän mainitsee esimerkkinä Rovaniemen Jätkänkynttilä-sillan, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä.
– Yläpuolisia rakenteita sisältävät sillat ovat lähes poikkeuksetta näyttäviä ja hienoja.
Kuokkalan sillan hienous ei ole sekään vahinko.
– Jyväskylän kaupunki asetti reunaehtoja jo alussa ja silloin oli lyöty lukkoon, että sillan pitää olla esteettinen, Kallio muistelee.
Kallio kehuu erityisesti sillan viisteellistä muotoa. Jos silta ylittäisi Jyväsjärven tasaisesti maanpintaa mukaillen, olisi se hänen mukaansa monotoninen.
– Pituuskin herättää kunnioitusta, hän huomioi.
Kuokkalan silta on 480 metriä pitkä. Valmistuessaan se olikin Suomen neljänneksi pisin tiesilta ja pisin teräsbetonikantinen liittopalkkisilta.
Kuokkalan sillalla on myös siltasisaruksia. Samantyylisiä siltoja ovat esimerkiksi Hakovirran silta Sulkavalla sekä Joutsensilta Oulussa.
Alun perin sillan materiaalin suhteen oli toisenlaiset suunnitelmat: siitä piti tulla puhtaasti betoninen silta teräsbetonin sijasta. Kuokkalan sillan profiiliin liittyvä luova työ on arkkitehti Martti I. Jaatisen käsialaa.
Kun Jyväskylän kaupunki pyysi urakoitsijoilta tarjouksia sekä omia vaihtoehtoja sillan toteutukseen, oli Kallio suunnittelemassa teräsvaihtoehtoa Insinööritoimisto Rantakokko & Co Oy:n leivissä (nyk. Insinööritoimisto Ponvia Oy). Teräsbetonisen sillan urakkatarjoushinta oli myös halvempi kuin alkuperäisen betonisen sillan arvioitu hinta.
Kuokkalan silta valmistui vuonna 1989.
Rakennusaikana kaikki meni suunnitelmien mukaan, vaikka esimerkiksi alusrakenteiden kanssa oli haasteita. Alusrakenteilla tarkoitetaan sillan tukia, joihin sillan kansirakenteet, eli teräspalkit ja kansilaatta tukeutuvat.
– Siltapaikalla on suuri vesisyvyys ja ennen kaikkea hyvin pehmeät maakerrokset kovan pohjan sijaitessa paikoin useiden kymmenien metrien syvyydessä. Tämän vuoksi sillan välituet piti rakentaa kelluvien ponttonien varasta, kertoo alusrakenteiden suunnittelija, diplomi-insinööri Kari Kuusela.
Myös Kuusela on tietoinen sillan maineesta Jyväskylässä.
– Tärkeillä ja näkyvillä paikoilla silloista tulee maisemallisia ja kaupunkikuvallisia erityiskohteita, hän sanoo.
Myöskään päällysrakenteiden kasaaminen ei ollut helpoimmasta päästä. Teräsrakenne asetettiin paikoilleen puolikkaina molemmilta rannoilta, Kuokkalasta ja Lutakosta. Puolikkaita siirreltiin laakereiden varassa ja hitsattiin kiinni lohkoittain. Sillan viisteellinen muoto tuotti tällöin vaikeuksia.
– Aina kun puolikkaita siirretään, muoto muuttuu. Aina piti laskea geometria uudestaan, Risto Kallio muistelee.