Heinäkuun ensimmäisellä viikolla saunotaan ja nautitaan palvilihasta.
Saunamaakuntaviikkoa vietetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa 1.–8. heinäkuuta.
– Sauna kuuluu olennaisena osana suomalaiseen kesään ja Saunamaakuntaviikko on erinomainen tapa laajentaa omaa saunatietämystään. Erityisesti tämän vuoden ohjelman erikoisuudet, kuten maailman suurin savusauna Tupaswillassa ja savusaunashindo Kinkamon pirtillä on ehdottomasti koettava, vinkkaa Visit Jyväskylä Regionin matkailuneuvoja Rinna Valjakka tiedotteessa.
Saunamaakuntaviikolla on tänä vuonna mukana 19 yritystä ja 39 saunatapahtumaa ympäri Keski-Suomen.
Jyväskylässä saunomisesta voi pitkin viikkoa nauttia Korpiketun savusaunassa Korpilahdella, Könkkölän elämyssaunoissa Könkkölän tilalla ja Hakalan saunassa Halssilassa. Muuramessa lämmitetään Muuramen Haikusauna.
Saunasta riippuen saunomisen lomassa voi nauttia huikopalaa ja virvokkeita tai nauttia yrttisistä löylyistä yrttijalkakylvyn kera. Osassa saunoista on myös uimismahdollisuus ulkoporealtaassa, järvessä tai lähteessä.
Sauna kuuluu olennaisena osana suomalaiseen kesään.
Lisätietoa tapahtumasta ja saunoista saa Visit Jyväskylä Regionin internetsivuilta.
Poikkeuksellisesti saunanlämmityksen maailmanmestaruuskilpailuja ei tänä kesänä järjestetä.
Saunomisen lomassa voi loppuviikosta suunnata Korpilahden satamaan Päijänteen Palvipäiville 7.–8. heinäkuuta. Perjantaina 7.7. päivä saa alkunsa kello 12, kun Palvipäivät avataan ja savusaunan palvilihanmyynti alkaa. Perjantain ohjelmaan kuuluu myös esimerkiksi Korpilahden teatterin esittäytyminen, Palvi-bingo ja lastentaikuri herra Edvard Hölynpölyn taikaesitys.
Lauantaina ohjelma alkaa jo kello 9. Palvipäivien viimeisenä päivänä esiintyvät muun muassa Skifflepapat ja lastenorkesteri Kengurumeininki.
Päivän aikana julkistetaan myös Korpieukko, joka on korpilahtelainen tekijäihminen.
–Korpieukko puuhaa paljon esimerkiksi vapaaehtoistyön parissa korpilahtelaisten ja lähialueiden asukkaiden hyväksi, kertoo ohjelmavastaava Armi Unga.
Joka toinen vuosi valitaan Korpiukko ja joka toinen Korpieukko.
Korpilahden sataman beach volley -kentällä päästään jännittämään myös rantapainin TUL:n avoimia mestaruuskilpailuja ja kello 13–15. Tänä vuonna on kolmas kerta, kun rantapainin mestaruuskilpailut järjestetään Palvipäivillä.
Rantapainissa kisataan samalla tavalla kuin painissa tavallisesti, mutta ympäristö on erilainen tavanomaiseen painikehään verrattuna.
Palvipäivät juontaa Veli-Matti Kurkinen kitaransa kanssa. Lisätietoja tapahtumasta saa Päijänteen Palvipäivien verkkosivuilta.