Keski-Suomen hyvinvointialueella otetaan maanantaina käyttöön uusi palvelukanava nuorille ja lapsiperheiden vanhemmille. Palvelukanava on verkkolomake, jota kutsutaan Pyydä apua -napiksi. Kanavan kautta voi saada tukea ja neuvontaa sekä tarvittaessa ohjausta oikeanlaisen avun piiriin.
Tarkoituksena on tarjota matalan kynnyksen tukea tarvitsiville. Avun tai tuen tarve voi liittyä esimerkiksi lapsiperheen tai nuoren tilanteeseen tai perheenjäseneen, ystävään tai muihin läheisiin ihmisiin. Apua voi pyytää nimettömänä, eikä sitä pyytäessä tarvitse tietää, mihin palveluun tai ammattilaiseen tulee olla yhteydessä.
– Tavoitteena on tuoda yksi lisäyhteydenottotapa olemassa olevien palvelujen rinnalle ja mahdollistaa yhteydenotto vuorokauden ajasta tai paikasta riippumatta, sanoo palvelupäällikkö Marja Lehtoranta tiedotteessa.
Palvelukanavaan pääsee useammalta julkisen terveydenhuollon sivulta. Napista aukeaa verkkolomake, jonka nuori tai vanhempi voi täyttää. Tämän jälkeen lomake ohjataan eteenpäin hyvinvointialueella työskentelevälle sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaiselle. Pyydä apua -napin yhteydenoton vastaanottanut ammattilainen ottaa 1–3 arkipäivän kuluessa yhteyttä lomakkeen täyttäjään joko puhelimitse tai sähköpostitse.
Pyydä apua -nappia on kehitetty Keski-Suomen hyvinvointialueen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa yhdessä hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kanssa. Tavoitteena on, että asukkaat saavat helposti oikeanlaista palvelua, tukea ja apua silloin, kun sitä tarvitsevat.
– Nappia lähdetään pilotoimaan nyt sähköisessä perhekeskuksessa. Saatujen käyttökokemusten perusteella voidaan pohtia myös muissa asiakasryhmissä samankaltaisen matalan kynnyksen yhteydenottokanavan pilotointia, sanoo projektipäällikkö Hanna Mäkiaho tiedotteessa.
Kanavaa ei ole tarkoitettu akuuttien asioiden tai hätätilanteiden hoitoon eikä sen kautta tehdä lastensuojeluilmoituksia. Hätätilanteissa tulee soittaa numeroon 112. Päivystysapu palvelee numerossa 116 117 ja sosiaali- ja kriisipäivystys numerossa 014 266 0149.
Pyydä apua -nappi on yksi lapsiperheitä ja nuoria tukevista hyvinvointialueen sähköisen perhekeskuksen palvelukanavista. Keski-Suomen perhekeskusten tavoitteena on edistää lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia ja terveyttä sekä varhaisen tuen ja hoidon palveluita. Nuoret ja lapsiperheet saavat tukea sähköisesti myös digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen Omaks:n etäperhetyöntekijältä ja nuorten chatista.