Suomalaisessa saunassa on perinteisesti synnytetty, hoidettu sairaat ja pesty vainajat. Saunassa saatettiin myös kuivata maltaita tai palvata lihoja.
Toukokuun lopulla avautuneessa Aalto2-museokeskuksessa pääsee tutustumaan Ihmisen jäljet – maailmanperintöä -näyttelyyn. Yksi osa kokonaisuutta on Suomalainen saunakulttuuri -näyttely. Suomalainen saunomisperinne valittiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kohteeksi vuonna 2020. Näyttelyn käsikirjoittajana toiminut Keski-Suomen museon amanuenssi Saija Silén on innokas saunaharrastaja, jolle on myönnetty saunamestarin arvonimi.
Silén kuvailee suomalaista saunakulttuuria ainutlaatuiseksi, sillä sauna on niin luonnollinen osa suomalaista elämäntapaa. Keski-Suomen saunakulttuuriin on tullut vaikutteita sekä idästä että lännestä. Näyttely taustoittaa suomalaisen saunan historiaa, saunakulttuuriin liittyviä tapoja ja uskomuksia ja ennen kaikkea saunan roolia osana arkea.
– Sauna on ollut aikoinaan maatalon pihapiirin tärkein rakennus. Saunassa ei pelkästään peseydytty, vaan siellä on synnytetty ja pesty vainajat ja kaikki siltä väliltä. Sairaita saunotettiin, saunomalla häädettiin loisia ja siellä myös palvattiin lihat ja kuivattiin maltaat, Silén listaa.
On ihana huomata, että yleiset saunat kiinnostavat nyt erityisesti nuoria aikuisia, eli juuri sitä sukupolvea, joka tyypillisesti ikään kuin katoaa saunoista.
Hän sanoo, että lauantaisauna oli aikoinaan maaseudulla tapa rentouttaa lihakset ja mieli raskaan työviikon päätteeksi. Perinteisesti kaikki ovat saunoneet Suomessa yhdessä, sukupuolesta ja vauraudesta riippumatta.
– Saunassa ihmisiä on määrittänyt lähinnä se, miten kovista löylyistä he pitävät, Silén hymyilee.
Näyttelyn valokuviin on tallentunut muun muassa idyllisiä rantasaunoja koivuineen ja yleisten saunojen tunnelmaa. Kaupunkien yleisten saunojen kulta-aikaa oli 1900-luvun vaihde. Ne alkoivat menettää suosiotaan 1960-luvulla, jolloin kerrostaloasuntoihin alettiin rakentaa ensin yhteissaunoja, sitten huoneistokohtaisia saunoja. Nyt yleiset saunat kasvattavat taas suosiotaan, eikä niissä käydä pelkästään saunomassa, vaan tiloihin kokoonnutaan myös viettämään aikaa ja ruokailemaan ystävien kanssa.
– On ihana huomata, että yleiset saunat kiinnostavat nyt erityisesti nuoria aikuisia, eli juuri sitä sukupolvea, joka tyypillisesti ikään kuin katoaa saunoista, Silén pohtii.
Hän on pistänyt ilolla merkille, että muutkin saunakulttuuriin liittyvät perinteet vaikuttavat olevan nousussa.
– Esimerkiksi perinnesaunottajia ja kuppareita on taas enemmän kuin pitkään aikaan, Silén mainitsee.
Suomalainen saunakulttuuri Aalto2 21.1.2024 asti.