Laukkalan tila Tikkalassa, pohjoisella Korpilahdella, on toinen kylän kahdesta kantatalosta, jotka lohkaistiin erilleen vuonna 1607. Nykyisin tila on jakautunut noin 300 rekisterinumeroon eli palstaan, joille on keksitty ryväs rennosti ilakoivia nimiä, kuten Tintinpesä, Tikkapihlaja, Leppäsilmä, Kutukumpare ja Pilvenreuna.
Talon oma pihapiiri on säilynyt sukupolvien takaisessa kuosissaan. Työpiha ja oleskelupiha on erotettu asianmukaisesti aidalla, riihi museoitu, primitiivipaja entisöity ja parhaat tarinat elvytetty. Tällaisten talojen nurkkiin on yleensä kertynyt kaikenlaista.
Väentuvasta löytyy katajaisia puominlenkkejä, tuohikontteja ja arvoituksellisia luodinreikiä seinässä.
Vappuna 1946 tuli Laukkalaan suvun talonpitoa jatkamaan isänsä kanssa kaksivuotias Tapani, tilan nykyinen isäntä.
– Pihanurmikolla oli 18 miestä pitkällään huutamassa ruokaa, Tapani Laukkala (kuvassa) kertoi. Ei ollut ruokaa, ei rahaa – mutta työtä oli. Yhtiön keluvenettä tervattiin, tukkilaaneja vyörytettiin ja kohta joka iikka tarvittiin keksin varteen tukkeja uittamaan.
Kiellosta huolimatta Tapani livahti väentupaan palkanmaksua seuraamaan. Aivan ensimmäiseksi yhtiön kasööri nosti rahalaukustaan pistoolin eteensä pöydälle.
Laukkala on kulttuuritalo, jossa toimintansa aloitti Korpilahden ensimmäinen kansakoulu. Tuvassa, riihessä ja tanhuvilla on pidetty tansseja, hartaustilaisuuksia ja sadonkorjuujuhlia.
Paikallishistorioitsija Lauri Kuusanmäki naapurikylästä kävi pitämässä suosittuja esitelmiään, Tapani Laukkala muisteli, ja näytteli, kuinka Kuusanmäki nousi taksista tumma puku yllään, hattu päässä ja käsineet kädessä. ”Äkkiä keinutuoli”, äiti touhusi vieraalle istuinsijaa.
Lauri Kuusanmäellä oli tunnetusti suuret, tarkat korvat tarinoille. Niitä Laukkalassa riitti.
Nälkävuosien juhannuksena 1865 talon rengit huomasivat, kuinka ”luonto oli kääntynyt itseään vastaan”. Järvi oli jämähtänyt yöllä jäähän. Pyykkirannnassa talon rengit kokeilivat kestääkö jää hevosen. Se kesti.
Sotavuosien Laukkalassa oli maatöissä kaksi venäläisvankia, joiden nimet löytyvät vieraskirjasta. Yösija oli heille osoitettu väentuvan uunille. Kerran vangit pihistivät kananmunia ja keittivät niitä kuin seitsemän veljestä konsanaan ojanvarressa salaa.
Olympiakesänä 1952 uskallettiin lähteä katsomaan mitä muualla on. Popedaan, senaikaiseen mykyperätaksiin, nousi reipas joukko nuoria miehiä, pontikkapullot auton peräkontissa eväinään. Kylän väki oli kokoontunut Laukkalan pihaan toivottamaan hyvää matkaa.
– Siitä reissusta puhuttiin loputtomasti, Tapani Laukkala muisteli. Oli ihmetelty Coca Colaa ja nähty värillisiä urheilijoita. Talon rengiltä Tapani uteli kaurapellolla, että minkälaiset oli kisat.
”Ei oikein tarkkaan muista”, renki vastasi, ja kertoi heränneensä painonnostosalista. Hän oli sammunut penkkien väliin, josta vahtimestari häntä nyki pystyyn yleisön tieltä. Rahaa retkeen rätvääntyi monen kuukauden ansiot.
Talvella 1918 Laukkalan väentupaan perustettiin ampumaleiri, jossa lähitalojen isännät tarkkuuttivat hankkimiaan kivääreitä viinan voimalla. ”Ihme, että nelivuotiaana jäin henkiin”, Tapanin isä on muistellut.
Lauantaina 10.6. Tikkalassa on Avoimet kylät -tapahtuma. Laukkala on avoinna yleisölle kello 13–16 tapahtumassa, jossa Tapani Laukkala ja Miikka Kumpulainen Keski-Suomen museosta esitelmöivät.