Ihastelemaan pääsee muun muassa Oiva Toikan lintuja ja Nanny Stillin tuotantoa.
Suomen käsityön museoon koottiin esille yli sata yksittäistä esinettä, jotka edustavat eri vuosikymmenten kotimaista lasiosaamista. Suomen lasitaiteen ikonit -näyttely tarjoaa katsauksen suomalaisen lasitaiteen monipuolisuuteen. Näyttely esittelee valikoiman suomalaisen lasitaiteen ikonisimpia ja rakastetuimpia esineitä sekä tekijöitä niiden taustalla. Kotimaisen lasitaiteen tarinaa taustoitetaan myös valokuvien ja videoiden kautta.
Suomen lasimuseon johtaja Hanna Mamia-Walther kertoo, että näyttelyssä on sekä uniikkia taidelasia että sarjatuotantona valmistettua käyttölasia. Esillä on klassikkoja eri vuosikymmeniltä, mutta lisäksi mukaan haluttiin myös tämän päivän taiteilijoiden taidonnäytteitä.
Lasitaiteessa esteettiset ihanteet ovat vaihdelleet vuosikymmenten saatossa, mutta tekijöiden oma kädenjälki on kuitenkin pysynyt vahvasti näkyvillä. Museossa pääsee ihastelemaan muun muassa Oiva Toikan veikeitä lintuja, Helena Tynellin aurinkopulloja ja Nanny Stillin värikästä tuotantoa.
– Näyttelyssä on suomalaisille tuttuja ja rakkaita lasiesineitä, Mamia-Walther kuvailee.
Mamia-Walther pitää kiinnostavana sitä, että monilla tunnetuilla lasitaiteilijoilla oli alkujaan aivan muun alan koulutus. Näyttelyn muotoilijoista esimerkiksi Alvar Aalto, Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva alkoivat suunnitella lasiesineitä ilman lasialan koulutusta.
Museossa on nähtävillä useita esineitä, joiden valmistaminen on vaatinut poikkeuksellista ammattitaitoa. Mamia-Walther korostaa, että lasiesineen valmistus vaatii aina lasinpuhaltajan ja muotoilijan saumatonta yhteistyötä. Lasi on materiaalina haastava, ja Mamia-Walther arvelee, että taitavaksi lasinpuhaltajaksi tuleminen vaatii yleensä ainakin kymmenisen vuotta harjoittelua. Myös muotintekijöillä on oma merkittävä roolinsa lasiesineiden valmistuksessa.
Kotimainen lasi vaikuttaa nyt olevan nosteessa, ja nuoretkin ovat innostuneet keräilemään suomalaista taidelasia. Mamia-Walther kertoo aiemmin ajatelleensa, että suomalaiset pitävät pelkistetystä tyylistä ja kotimaisen lasin minimalistisesta muotojen kauneudesta.
– Sitten meillä lasimuseossa avautui Nanny Stillin näyttely, ja ymmärsin, että suomalaiset rakastavat myös värikästä lasia, jolla voi tuoda iloa elämään, Mamia-Walther sanoo hymyillen.
Suomen lasitaiteen ikonit, Suomen käsityön museo, 6.5.–27.8.2023.