Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moniin Jyväskylän puistoihin lisätään toiminnallisuutta

Jyväskylän kaupunki toteuttaa tänäkin vuonna uusia puistoja ja kunnostaa vanhoja. Rantaraitin liikuntapaikkakokonaisuus valmistuu lopulliseen muotoonsa, kun tulevana kesänä tehdään lasten seikkailupuisto Kylmänoroon.

Kylmänoronpuistoksi nimetyssä seikkailupuistossa on liikuntapainotteisia kiipeily- ja leikkivälineitä. Puiston rakentaminen alkaa juhannuksen jälkeen. Rantaraitin ulkokuntosalikokonaisuuden avajaisia vietetään syksyllä.

Yrttisuon toimintapuiston kunnostus valmistuu kesän aikana. Tänä kesänä kunnostetaan puiston skeittipaikka, petankkikenttä, grillipaikka ja isojen leikkialue ympäristöineen.

Jyväskylän Köyhälammenpuistoon viime kesänä valmistuneen Matti Nykäsen muistomerkin Höyhenen ympäristö kunnostetaan tänä vuonna. Lammen rantaan tulee laituri ja puistoon ulkokuntoilupaikka ja oleskelupaikkoja. Kalusteiksi on tulossa perinteisiä puistonpenkkejä, aurinkotuoleja ja pöytäryhmiä. Alueella säilytetään nykyistä kasvillisuutta ja lisäksi istutetaan uusia kasveja.

Kortepohjan Emännänpuistoon rakennetaan kesän aikana ulkokuntoilu- ja parkouralue.

Heinälammella sijaitseva Ulpukan leikkipuisto kunnostetaan kesän aikana. Vanhat leikkivälineet korvataan uusilla kierrätysmuovista valmistetuilla välineillä. Nykyinen karuselli korvataan uudella Supernova-karusellilla. Länsireunassa sijaitseva leikkialue poistetaan ja nurmetetaan. Pelikenttä kunnostetaan ja vanha palloseinä korvataan uudella palloseinällä ja koripallotelineellä. Puistoon tulee myös kolme uutta valaisinta.

Ruokkeen uudelle pientaloalueelle toteutetaan leikkipuisto, joka valmistuu lokakuun loppuun mennessä.