Irlantilaisohjaaja siirtää tutun mytologian mökistä tornitaloon.
Elokuvat
Evil Dead Rise. Ohjaus: Lee Cronin.
The Evil Dead (1981) oli talkoohengen ja nuoruuden innon voimannäyte, jolla hädin tuskin parikymppinen Sam Raimi osoitti luovuutensa. Pienestä budjetista huolimatta sen kuvaus, ääniraita, leikkaus ja kekseliäät erikoistehosteet ovat kestäneet hyvin aikaa.
Kauhuaineksen ja hurmeisen huumorin yhdistelmää jalostettiin vielä piirun komediallisemmaksi onnistuneessa jatko-osassa Evil Dead 2:ssa (1987). Pimeyden armeija (1992) siirtyi puolestaan selkeämmin fantasian suuntaan ja teki Bruce Campbellista perinteisemmän toimintasankarin.
Seuraavan kerran Raimi ja Campbell istahtivat tuottajan jakkaralle ja taluttivat joukon nuoria metsään sörkkimään jälleen veristä lattialuukkua ja lukemaan muinaisia loitsuja vasta vuonna 2013.
Fede Alvarezin ohjaama uudelleenfilmatisointi löysi harkitun keskitien lainaamalla menneestä mutta välttämällä kopiointia. Suoria viittauksia vanhaan olivat muun muassa nopeat kamera-ajot metsästä kohti mökkiä ja motorisoidut työkalut taistelussa pimeyden voimia vastaan.
Evil Dead Rise on selkeämpi askel eri suuntaan, joskaan ei kovin suuri sellainen. Sen tapahtumat käynnistyvät vauhdilla, mutta alku paljastuu osittain parodiseksi esinäytökseksi ja varsinainen tarina esitetään takaumana.
Suurin irtiotto aiempaan on miljöön vaihtuminen metsästä Los Angelesiin, jossa maanjäristys tarjoaa ongelmaiselle perheelle tilaisuuden osoittaa varomattomuutensa salatieteiden parissa. Yritys rakentaa kerrostaloasunnosta suljettu ja klaustrofobinen tila on kiinnostava mutta ei täysin onnistunut.
Lee Croninin on luonteva valinta ohjaajaksi, ammensihan hänen esikoiselokuvansa The Hole in the Ground (2019) kauhua vastaavanlaisesta asetelmasta, jossa jokin paha ottaa lähisukulaisen ulkomuodon. Nyt tutun muuttumista pelottavaksi käsitellään kuitenkin suoraviivaisemmin, graafisemmin ja humoristisemmin.
Evil Dead Rise luottaa liikaa säikyttelyyn ja sokkiefekteihin mutta näyttää hyvältä – tosin osa sen visuaalisista lainoista tuntuu suoruudessaan kömpelöiltä.
Kokonaisuuden pelastaa musta huumori, joka etenkin loppupuolella perustelee elokuvan asemaa Evil Dead -perheen pikkuserkkuna.