Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttely | Kirsti Doukasin ja Kristian Saarikorven käsissä koruiksi muuttuvat muun muassa lentokonevaneri, jalokivet ja lasi

Höyry-galleriassa valittuja poimintoja muotoilija-kultaseppäpariskunnan tuotannosta.

Fiskarsilaisen muotoilija-kultaseppäpariskunta Kirsti Doukasin ja Kristian Saarikorven tuotantoon pääsee tutustumaan Kerrostumia-näyttelyssä Höyry-galleriassa.

Vaikka kaksikko on tehnyt pitkään yhteistyötä, kyseessä on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä kahdestaan. He halusivat koota Höyry-galleriaan pääasiassa tuoretta tuotantoaan, ja monet näyttelyn töistä ovat valmistuneet tänä vuonna. Mukana on kummankin omia teoksia sekä yhdessä syntyneitä koruja.

Kirsti Doukas on monen materiaalin taitaja. Hänet tunnetaan pitkäaikaisena Kalevala Korun muotoilijana, jolla on tunnistettava kädenjälki.

Inspiraatiota ja muotoja koruihinsa Doukas ammentaa usein luonnosta.

Viime aikoina Doukas on viehättynyt lasista materiaalina, ja opiskelee parhaillaan lasialan artesaanin perustutkintoa. Näyttelyyn tuli esille muutamia koruja, joissa on mukana lasielementtejä.

– Yleensä luonnostelen paljon etukäteen, mutta näyttelyn Unelmia-sarjan koruissa en ole piirtänyt paperille viivaakaan, vaan lähtenyt suoraan rakentamaan koruja elementti kerrallaan. Korut rakentuivat vaihe vaiheelta, Doukas kuvailee

Kristian Saarikorpi on uusissa teoksissaan tutkiskellut lentokonevaneria, josta on syntynyt muun muassa rannekoruja.

Hänen töissään materiaalin kerroksellisuus ja puun lämmin väri pääsevät oikeuksiinsa.

Saarikorven tapa työskennellä on hyödyntää sekä perinteistä käsityötaitoa että 3D-tekniikkaa.

– Yhdistän työssäni huippukäsityötä ja huipputeknologiaa, Saarikorpi luonnehtii.

Doukas ja Saarikorpi toteuttavat koruja myös yhdessä. Näyttelyyn tuli esille esimerkiksi heidän yhteisiä korujaan, joissa jalokiviä on upotettu 3D-tulostettuun polyamidiin.

– Yleensä Kirsti on meistä se, joka suunnittelee ja ideoi. Itse olen omimmillani siinä vaiheessa, kun jollain on tarkka idea ja hän pyytää, että tee tällainen. Olen kuin sekoitus insinööriä, kultaseppää ja muotoilijaa, Saarikorpi pohtii.

– Minä olen sielultani muotoilija, Doukas hymyilee.

Kirsti Doukas & Kristian Saarikorpi: Kerrostumia, Höyry-galleria, 6.5.–7.6.2023.