Viiden litran kasvumultapussiin hyödynnetään noin 70 kahvikupillisen kahvinporot, jotka muuttuvat mullaksi Keski-Suomessa.
Neste K Linnatuulen kauppias Seppo Lauer sai parisen vuotta sitten idean katseltuaan kuinka paljon kahvinporoja kertyy päivässä biojätteisiin. Ajatus eteni siihen, että entisaikaan kahvinporoja käytettiin lannoitteena, kun niitä ei ollut tarjolla kaupassa.
Lauerin ideasta kerätä kahvinporot talteen ja laittaa ne kierrätykseen syntyi kaksi valmista tuotetta, multa ja lannoite. Tällä hetkellä liki kaikki K-liikenneasemat ottavat kahvinporot talteen ja ne menevät suursäkeissä keskusvarastolle Vantaalle. Valmiiksi tuotteeksi ne muuttuvat tuotantolaitoksella Saarijärvellä.
– Minusta tämä on tosi hieno ja ainutlaatuinen vastuullisuusteko. Lähdimme mielellämme kahvinporojen keräämiseen mukaan. Minulla on kaksi liikenneasemaa, Kirrissä ja Savelassa. Kummastakin paikasta lähtee kerran viikossa iso suursäkki kahvinporoja paluukyydillä takaisin keskusvarastoon. Koko systeemi on hyvin suunniteltu ja toimii mutkattomasti, Jyväskylän Neste K Savelan ja Neste K Kirrin kauppias Marit Mertsalmi kertoo.
Minusta tämä on ainutlaatuinen vastuullisuusteko.
Kahvinporot kerätään ensin astiaan ja se tyhjennetään suursäkkiin. Työntekijöiden ei tarvitse ottaa suodatinpusseja pois, vaan ne menevät samaan säkkiin. Kahvinporot saavat jopa jäätyä varastossa, ja laatu ei kärsi siitä.
– Meillä myydään monta sataa kuppia kahvia päivässä eli poroja tulee iso määrä. Hyvä, että ne saadaan jatkokäyttöön. Kirristä tulee enemmän lounastarjoilun vuoksi, mutta myös Savela on hyvä kahvimyyntipaikka, Marit Mertsalmi sanoo.
Idea kuulosti Mertsalmen mielestä heti hyvälle ja tuli mieleen, että miksi tätä ei ole ennen tajuttu.
– Hyvä, että Seppo Lauer aukaisi suunsa ketjuun päin. Monesti tällaiset teot alkavat ihan pienestä, josta voi kasvaa paljon hyvää. Asiakkaatkin ovat ottaneet uudet tuotteet hyvin vastaan.
Valmiissa multapussissa ei ole vain kahvinporoja, vaan kahvijäteainekseen on lisätty kotimaisen kuituhampun lisäksi härkäpaputuotteiden valmistuksen sivutuotteena syntyvää härkäpavunkuorta. Nämä saavat kompostoitua, minkä jälkeen tuote lähtee myytäväksi.
Yhteen viiden litran kasvumultapussiin hyödynnetään noin 70 kahvikupillisen kahvinporot.
– Liikenneasemilla kierrätetään muutenkin kaikki muovilajit erikseen ja pahvit. Ennen kahviporot menivät biojätteisiin eli kierrätykseen silloinkin.