Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maratoonarit peseytyvät tänä vuonna AaltoAlvarissa

Finlandia Marathonin budjetti on 80 000–100 000 euroa.

Syyskuussa järjestettävän Finlandia Marathonin järjestelyihin tulee tänä vuonna muutoksia. Osallistujille suurin muutos on se, että pesumahdollisuus järjestetään vesiliikuntakeskus AaltoAlvariin. Kisakeskukseen Jyväskylän Paviljongille ei tule lainkaan pesutiloja.

– Väliaikaisten pesutilojen asennuksessa on ollut aina jotain säätöä. Nyt olemme sopineet kaupungin kanssa, että osallistujilla on mahdollisuus käyttää AaltoAlvarin sauna- ja pesutiloja, kertoo Finlandia Marathonin järjestelyissä mukana oleva Keski-Suomen Liikunnan Jouni Vatanen.

AaltoAlvari on asiakkaille avoinna normaalisti Marathon-viikonloppuna.

– Tapahtuman tarve on pääosin normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. AaltoAlvarin ovet pidetään pitempään auki, jotta tapahtumaan osallistuneet voivat käydä saunassa ja pesulla, Vatanen kertoo.

Perjantaina 15.9. tapahtumassa liikuttavat Nuorten Maraton, Valon Kymppi, Maratonviesti sekä Finlandia Vitonen.

– Finlandia Vitonen oli ennen Finlandia Kävely. Nyt Vitosella voi yhtä lailla kävellä tai juosta. Ajatus on madaltaa kynnystä osallistua, jos 10 kilometriä tuntuu liian pitkältä tai ei oikein tiedä, onko tapahtumaan osallistuminen oma juttu.

Lauantaina 16.9. vuorossa ovat Maraton ja puolimaraton.

Finlandia Marathon -tapahtuman budjetti on 80 000–100 000 euroa. Tuloista suurin osa, noin 60 000 euroa, tulee osallistumismaksuista. Yhteistyökumppaneiden osuus tuloista on noin 30 000.

– Tuloihin vaikuttaa eniten osallistujien määrä, Vatanen kertoo.

Järjestelykuluista suurimman siivun haukkaa mikrosiruperusteinen ajanotto. Seuraavaksi suurin summa kuluu kisakeskuksena toimivan Paviljongin alueen vuokraan.

Viime vuosina tapahtumasta on jäänyt parikymmentä tuhatta euroa tuloa järjestäjien eli Keski-Suomen Liikunnan ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden (JKU) jaettavaksi.

– Järjestelyihin kuluu aika paljon molempien järjestäjätahojen henkilöstön työaikaa. Sitä ei ole huomioitu erikseen kuluina, vaan se täytyy kattaa tuosta summasta, Vatanen sanoo.

Ilman talkoolaisia tapahtumaa ei pystyttäisi järjestämään. Joukko koostuu JKU:n aktiiveista, Jyväskylän Ladun talkoolaisista sekä Gradian liikuntaneuvojaopiskelijoista.

Toimitsijoille on painatettu 170 paitaa ja yleensä koko määrä sujahtaa talkoolaisten ylle.

Viitisen kuukautta ennen tapahtumaviikonloppua toimistolla ollaan ottamassa käyttöön uutta ilmoittautumisjärjestelmää ja suunnitellaan markkinointia.

– Tavoitteena olisi saada osallistujamäärä koronavuosia edeltävälle tasolle lähes 3 000:een. Viime vuonna tapahtuma keräsi 2 200 osallistujaa, Vatanen kertoo.