Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttely | Rasmus Fösterin teoksissa on rapistuvan betonin ja kerrostuvien maa-ainesten estetiikkaa

Taiteilija ammentaa maalauksiinsa aiheita urbaanista kaupunkiympäristöstä ja rakennusten väliin jäävistä joutomaista.

Cobblestone Coven -näyttely Galleria Beckerissä koostuu kuvataiteilija Rasmus Försterin viimeaikaisista öljyvärimaalauksista. Muuramelaisen Försterin pääasiallisena ilmaisumuotona on viime vuodet toiminut maalaaminen, mutta Förster piirtää paljon, ja usein hänen tekemänsä lyijykynäpiirrokset vaikuttavat maalausten taustalla. Toisinaan maalausten lähtökohtana toimivat Försterin kiinnostavista näkymistä ottamat valokuvat.

Förster kertoo pitävänsä työskentelyn ohessa myös kirjoitustuokioita.

Förster on viime aikoina viehättynyt maalatessaan viivamaisesta ilmaisusta, joka muistuttaa paljon hänen lyijykynätyöskentelynsä jälkeä. Lyijykynäpiirrosten pohjalta syntyneiden maalausten kuvamaailma on pääasiassa abstrakti, mutta Förster toi esille myös ihmishahmoja sisältäviä maalauksiaan, joissa on mukana enemmän esittäviä elementtejä. Förster löytää osasta maalauksiaan ripauksen mystiikkaa ja filosofiaa, mutta kertoo lähestyvänsä aihepiiriä usein leikkisän pohjavireen kautta.

Förster viehättyy urbaanista kaupunkiympäristöstä, ja hän tarkastelee sen olemusta useissa teoksissaan. Myös ajan kuluminen on yksi teoksia yhteen sitova teema, ja Förster on maalatessaan pohtinut esimerkiksi rapistuvaa betonia sekä kerrostuvia maa-aineksia.

– Olen kiinnostunut kaupunkitilojen laitamista, joita jatkuvasti laajenevat kaupungit syövät alleen, Förster sanoo.

Rakennetun miljöön betoni ja kivi sekä rakennettujen alueiden väliin jäävät joutomaat ovat vaikuttaneet voimakkaasti Försterin maalausten värimaailmoihin.

– Monet maalaukseni liikkuvat harmaan, ruskean, vihertävän ja beigen sävyissä, Förster luonnehtii.

Försterin Stratification Ecstasy -taidezinen toinen osa julkaistiin Beckerin näyttelyn yhteydessä. Förster luonnehtii julkaisua eräänlaiseksi kauttakulkureitiksi näyttelyn maalauksiin. Pienlehden sisältö noudattaa samaa estetiikkaa kuin näyttelykokonaisuus. Lehdestä on löydettävissä myös samantyyppistä filosofiaa ja mystiikkaa kuin näyttelyn maalauksista.

– Erityisesti olen tukeutunut ranskalaisfilosofien Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin teksteihin näyttelyn sisältöjä työstäessäni, Förster kertoo.

Rasmus Förster: Cobblestone Coven Galleria Becker 3.5.2023 asti.