Jyväskylän Killerin ravirata tarjosi tiistaina 18.4. alkuvuoden parasta kylmäveristen raviantia, kun tämänkin vuoden kaksi kovinta Kuninkuuskilpailun ennakkosuosikkia kohtasi. Tällä kertaa Parvelan Retu oli ohuesti Evarttia parempi.
Kylmäveristen tasoitusajossa, perusmatka 2 140 metriä, Oriveden Parvelan Retu ja Pihtiputaan Evartti lähtivät 40 metrin pakilta. Kumpikin ori käynnistyi hitaasti, Retu Hannu Torvisen ja Evartti Santtu Raitalan ohjastamana. Kauden ensimmäinen kisastartti otettiin varoen.
Vasta ensimmäisen tonnin jälkeen Torvinen käskytti Parvelan Retun keulaan, ja siellä ori myös pysyi maaliin asti. Raitala sai Evartin kulkemaan vasta loppusuoran viimeisillä metreillä. Tällä kertaa raju loppuveto riitti niukasti kakkostilaan.
Kummallekin orille merkittiin kilometriaika 26,0, mikä on näille hevosille lähes hölkkävauhtia, sillä Kunkkareissa mennään paljon kovempaa.
Rallin maailmanmestarin Kalle Rovanperän osaomistama Vapiskaa sen sijaan ei kilpaillut tiistaina, vaikka oli ilmoitettu ja radalla. Hevonen ei kuulemma tuntunut Esa Holopaisen lämmittelyssä hyvältä, ja jäi siksi pois itse lähdöstä.
Jatkossa Vapiskaa saa rattaille taas tutun kuskin, kun jyväskyläläisen Henri Bollströmin kolmen kuukauden kilpailukielto kumottiin tiistaina.
Tiistai-illan ravien teemana oli opiskelijat, joita olikin Killerillä lähes sata. Toimitusjohtaja Miika Lähdeniemen mukaan ravikokemus oli monille ensimmäinen.