Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Säynätsalossa pilkitään kilpaa lauantaina

Säynätsalon satamaan pubin viime vuonna avannut Panimo Aalto järjestää yhdessä Team Jalonpyytäjien ja Jyvässeudun Uistelijoiden kanssa Aalto pilkin lauantaina 25.3.

Ilmoittautuminen kisaan alkaa yhdeksältä ja varsinainen pilkkiaika on kello 11–15.

– Liikkumisessa ei saa käyttää apuvälineitä, moottorikäyttöinen kaira on sallittu, mutta kaikuluotain ei, Panimo Aallon Pekka Kuitunen kertaa sääntöjä.

– Kaikki kalat kelpaavat kilpailuun, mutta tietenkin huomioidaan lain mukaiset alamitat, hän jatkaa.

Kisassa on pääpalkintona 700 euron arvoinen tuotepalkinto, johon kuuluu kaikuluotain ja pilkkisetti. Kisassa isoimman kalan pilkkinyt saa puolet koko tapahtuman osallistumismaksupotista.

Pubissa ja sen pihapiirissä tapahtuu myös koko päivän ajan. Lettujen lisäksi myynnissä on muun muassa hernekeittoa. Paloasema esittelee kalustoaan ja pitää alkusammutusharjoituksia.

Jälkipilkit jatkuvat ysärihengessä yöhön saakka.