Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttely | Kollaasinomaisia veistoksia ja visuaalisia mielikuvia

Höyry-galleriassa on esillä kahden kuvataiteilijan yhteisnäyttely.

Kuvataiteilijat Mika Heinonen ja Kari Lohko kokosivat Korpilahden Höyry-galleriaan Kahdelta-yhteisnäyttelyn. Taiteilijoita yhdistää 30 vuoden yhtäaikainen opetustyö Lahden Muotoiluinstituutin taideosastolla. He ovat myös osallistuneet yhdessä lukuisiin samoihin näyttelyihin.

Heinoselta on esillä pääasiassa tänä vuonna valmistuneita teoksia. Heinonen hyödyntää teoksissaan esimerkiksi kirpputorilta ja luonnosta löytämiään esineitä. Joissain teoksissa hän yhdistelee kokoamiaan esinekollaaseja esimerkiksi pronssista valmistamiinsa veistoksiin.

Heinonen sanoo alkaneensa liittää varastoihinsa vuosien varrella kertyneitä esineitä yhteen. Osana hänen töitään voi olla vinyylilevy, linnunpesä tai vaikkapa vanha ompelukone. Kollaasinomaiset veistokset lähtivät syntymään kuin sattumanvaraisesti.

– Parasta työskentelyssä on oivaltaminen, ja toisaalta myös löytämisen riemu, Heinonen pohtii.

Hän kokee taiteensa olevan eräänlaisessa murroksessa. Aiemmin iloisen leikkimielistä taidetta tehnyt Heinonen huomaa nyt, että maailman synkät tapahtumat ja henkilökohtaisen elämän haasteet heijastuvat voimakkaasti hänen tuotantoonsa. Myös alitajunnalla on hänen työskentelyssään merkittävä rooli.

– Teoksia syntyy usein esimerkiksi unien pohjalta, Heinonen kertoo.

Kari Lohko toi näyttelyyn sekatekniikalla toteuttamiaan maalauksia. Lohko hyödyntää useissa töissään maalin lisäksi esimerkiksi hiekkaa, luoden näin teoksen pintaan kiinnostavaa tekstuuria ja kolmiulotteisuutta. Lohko toi suurikokoisten maalausten vastapainoksi esille kepeän Bilderbufett-teossarjan, joka koostuu hänen paperilautasille toteuttamistaan pikaruoka-annosten kuvista.

Monien Lohkon teosten taustalla on piilotettua symboliikkaa ja tarinallisuutta. Idea työhön saattaa syntyä vaikkapa jonkun historiallisen tapahtuman pohjalta. Maalaaminen edustaa Lohkolle hänen oman mielensä kuvien visuaalista tulkintaa. Lohko kertoo käyttävänsä yleensä paljon aikaa ajatustyöhön, sillä hänen työskentelyssään maalaaminen ja ajatteleminen kulkevat tiiviisti rinta rinnan.

– Työskentelyyni kuuluu usein istumista ja ihmettelemistä. Tärkeitä hetkiä ovat eräänlaiset visuaaliset havahtumiset, Lohko luonnehtii.

Mika Heinonen ja Kari Lohko: Kahdelta Höyry-galleriassa 2.4. asti.