Touko Aalto tykkäsi olla kansanedustajana eri mieltä Mauri Pekkarisen kanssa. Siitä syntyi usein hyvä keskustelu.
Jyväskyläläinen Touko Aalto oli kansanedustajana kaudella 2015–2019. Hän oli Vihreän Liiton ensimmäinen keskisuomalainen kansanedustaja sekä ensimmäinen eduskuntapuolueen puheenjohtaja Keski-Suomesta.
Hänelle kansanedustajan työ oli ennestään tuttua. Ennen valintaa kansanedustajaksi Aalto työskenteli eduskunnassa neljä vuotta kansanedustajan avustajana.
– Tiesin, mihin olen ryhtymässä ja mitä odottaa työltä. Koin olevani kutsumusammatissani, joten koin työn hyvin merkitykselliseksi. Erityisen kiinnostavana pidin valiokuntatyöskentelyä, ja kaiken kuulemani ja oppimani soveltamista omaan ja puolueeni työhön. Omassa työssäni korostui se, että tahdoin altistaa itseni keskustelulle ja vuorovaikutukselle, testata ja haastaa myös omaa ajatteluani ja kaikkea oppimaani. Siksi olin eduskunnan puhujatilastojen kärkisijoilla. Kyse oli myös siitä, että aktiivisuus oli tapa osoittaa äänensä minulle antaneille, että heidän äänensä kuuluu, näkyy ja vaikuttaa, Aalto sanoo.
Hän jatkaa, että yleisellä tasolla kansanedustajan työ edellyttää hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja tilannetajua. Hän ihaili Mauri Pekkarisen ahkeruutta sekä halua ja kykyä oppia mahdollisimman paljon mahdollisimman monesta asiasta.
– Maurin kanssa oli jopa mukavaa olla eri mieltä asioista. Silloin joutui haastamaan omat sanalliset ja tiedolliset taidot, usein myös uutta oppien. Tänä päivänä kansanedustajan työ painottuu sisältökysymyksiä enemmän näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa, joten mainos- ja markkinointiosaaminen sekä henkilöbrändäys ovat nykypäivän kansanedustajan taitoja, joita tarvitsee ollakseen kansanedustaja, Touko Aalto kuvailee.
Touko Aalto kertoo kaipaavansa kansanedustajan työstä lainsäädäntö- ja budjettityötä.
– Kaipaan täysistuntodebatteja, jotka pohjaavat valiokuntatyöhön sekä ihmisten kohtaamista ympäri maakuntaa. Kaipaan myös asiakeskeistä yhteistyötä puoluerajat ylittäen.
Hän ei kaipaa politiikan rumaa peliä ja sitä, miten asiakysymykset henkilöidään ja henkilöä vastaan hyökätään.
Keski-Suomen edunvalvontaa ei tee kukaan puolestamme.
– Mitä isommassa ja näkyvämmässä roolissa olet, sitä enemmän sinua vastaan hyökätään henkilökohtaisuuksien kautta.
Aalto seuraa edelleen eduskunnan työtä, lähinnä teema- ja asiakohtaisesti.
– Teen valtakunnallista vaikuttamistyötä, ja olen jatkuvassa yhteydenpidossa eri puolueiden ja valiokuntien edustajiin. Käyn eduskunnassa myös säännöllisesti, mutta seuraan vähemmän täysistuntokeskusteluita ja politiikan pintakohinaa.
Touko Aalto näkee myös selkeitä muutoksia kansanedustajan työssä. Hän kuvailee, että eduskunnassa on tosiasiassa ikään kuin brittiläinen ylä- ja alahuone.
– Alahuone on some-osasto, joka hakee huomiota sosiaalisen median alustoilla erilaisten kohujen ja arvo- ja asenneristiriitojen kautta. Budjetti- ja lainsäädäntövastuuta on puolestaan ulkoistettu niin sanotulle ylähuoneelle, jossa erilaiset edunvalvontajärjestöt ja intressiryhmät käyvät puolueiden portinvartijoiden eli avustajien ja asiantuntijoiden kanssa sisältökeskustelua.
Aika ajoin ylähuoneesta tippuu Aallon mukaan asioita alahuoneen somemyllyyn, ja siitä välittyy puolestaan politiikan julkikuva kansalaisten suuntaan.
– Tämä kaikki on omiaan polarisoimaan yhteiskuntaa ja siinä käytävää keskustelua, ja olen tästä vakavasti huolissani.
Tuleville uusille kansanedustajille hän antaa selkeitä ohjeita.
– Lue, perehdy, kuuntele ja altista itsesi erilaisille mielipiteille. Vältä kuplautumista. Valtion budjettikirja sisältää eurojen lisäksi hyvän yleiskuvan koko valtiosta ja sen toiminnasta, Aalto sanoo.
Julkisesta taloudesta, ikääntyvästä väestöstä ja ihmisten arjen toimeentulosta huolehtiminen ovat asioita, joita Touko Aalto pitää tärkeinä tulevalla eduskuntakaudella.
– Lisäksi turvallispoliittinen tilanne alleviivaa sitä, että Suomen tulee varmistaa omavaraisuus ja huoltovarmuus ruoantuotannon, energian ja puolustuksen osalta. Luontokatoa ja ilmastonmuutosta torjumalla sopeudumme näiden ilmiöiden vaikutuksiin ja vähennämme niistä aiheutuvia haittoja sekä kustannuksia.
Vihreän siirtymän ratkaisut tarkoittavat Aallon mielestä suomalaisen osaamisen ja investointiympäristön valjastamista globaalien haasteiden ratkaisemiseen.
– Keski-Suomen osalta erityisen tärkeää on maakunnallinen edunvalvonta, jota kukaan muu ei tee puolestamme.
Touko Aalto aloitti elokuussa 2020 Apteekkariliitossa työt yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana.
Kiinnostaako Touko Aaltoa vielä eduskuntatyö?
– Olen ajatellut, että kahdeksan vuotta on vähintään hyvä aika keskittyä kotiin, työelämään ja oman elämän perusasioihin valtakunnantason puoluepolitiikan sijaan. Tällä hetkellä Jyväskylän kaupunginvaltuusto sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuusto ovat minulle oikeat paikat toimia alueeni ja sen ihmisten puolesta.