Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viihdekeskus toi tähtiartistit Jyväskylään

Viihdekeskus juhlii näyttävästi tulevana sunnuntaina. Yleisössä voi kuunnella musiikkia ja saa myös tanssia, jos siltä tuntuu.

Jyväskylässä aloitti vuonna 1993 toimintansa Viihdekeskus, joka tanssitti ihmisiä Seppälässä neljä vuotta. Seuraavaksi toiminta siirrettiin Palokan huvikeskuksen tiloihin.

Aikaa avajaisista on 30 vuotta ja yrittäjät Raimo ja Mari Viljala päättivät juhlistaa tänä keväänä pitkää uraansa alalla.

– Tajusimme, että vaikka olemme kodittomia viihdepaikan suhteen, olemme toimineet aktiivisesti koko ajan. Tällä alalla voi toimia ilman omaakin paikkaa. Meillä on paljon esimerkiksi konsertteja Jyväskylässä ja varsinkin Etelä-Suomessa. Tällä Jyväskylän juhlalla voimme kertoa asiakkaille senkin, että olemme olemassa, Raimo Viljala kertoo.

Kun hän kysyi muutamia artisteja esiintymään, he halusivat kaikki tulla mukaan. Tapahtuma on sunnuntaina 26.3. Palokan yhtenäiskoululla.

Mukana on muun muassa Arja Koriseva, joka oli vuonna 1993 avajaisten pääesiintyjä.

Hänen lisäkseen ensi sunnuntaina esiintyvät Teuvo Oinas, Teijo Lindström, Jiri Tammilehto, Juha Mäkinen ja Eikka Eronen.

– Saimme aikoinaan Viihdekeskukseen esiintymään monia suomalaisia kestotähtiä. Arja Korisevakin esiintyi useaan kertaan, Kari Tapio oli aina fiksu ja miellyttävä, ja Reijo Taipale oli hieno esiintyjä. Nyt on juhlassa esiintymässä Jiri Tammilehto, jolla on hyvin samanlainen ääni kuin Kari Tapiolla. Eikka Eronen on kotoisin Palokasta, ja halusimme tietysti oman kylän pojankin esiintymään, Raimo Viljala kertoo.

Koulun salin etuosassa on mahdollista kuunnella musiikkia konserttimaisesti, ja kun tanssituttaa, voi siirtyä salin takaosaan. Orkesterin kapellimestarina on Heimo Mäntynen.

Jyväskylässä ei ole tällä hetkellä tanssiravintolaa. Raimo Viljalaltakin on välillä kysytty, voisiko hän perustaa sellaisen kaupungin keskustaan.

– Jos olisi kysyntää, sellaisen Teatteriravintolan tyylisen voisi perustaa. Luulen, että kysyntää on kuitenkin niin vähän, ettei ravintola pärjäisi. Kesällä seudun tanssilavoilla on tansseja melkein joka päivä, mutta tanssiravintolaan ei ehkä riittäisi talviaikaan asiakkaita monta kertaa viikossa. Asiakkaan mielestä hyvät tanssit saattoivat olla Viihdekeskuksessa sellaiset, kun oli paljon tilaa tanssia eli ei riittävästi yleisöä meidän näkökulmastamme. Kaksi tanssi-iltaa kuukaudessa talvitanssipaikassa olisi ehkä riittänyt.

Sunnuntain juhla näyttää Raimo Viljalan mukaan senkin, onko tanssitapahtumille tarvetta.

– Voisimme ehkä kesällä tai syksyllä tehdä jotain vastaavaa. Teemme sellaista mistä yleisö tykkää, ja paikkoja löytyy Jyväskylästäkin, jos on hyvä idea, Viljala toteaa.

Lippuja ei ole myynnissä ovella. Viihdekeskuksen nettisivuilla on linkki lippujen ostoon.