Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ihmisillä on tällä hetkellä vaaliteltoilla paljon puhuttavaa

Vaalitalkoolaiset tekevät työtään aktiivisesti myös somessa. He huolehtivat käytännön järjestelyistä vaaliteltoilla ja osallistuvat myös keskusteluihin.

Jyväskyläläistä Tarja Viikaria voi luonnehtia järjestöaktiiviksi. Hän oli työelämässä ollessaan mukana ammattiyhdistyksen toiminnassa, kuuluu Jyväskylän työväenyhdistyksen johtokuntaan, on ollut mukana sosiaalipuolen järjestöissä ja noin 20 vuotta aktiivisesti sosiaalidemokraattien toiminnassa. Hän oli kolme kautta myös kuntapolitiikassa, lautakunnissa ja Jyväskylän kaupunginvaltuustossa. Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa hän ei ollut enää ehdokkaana.

– Kahdenkymmenen vuoden aikana on ollut monet vaalit, joissa olen tehnyt talkootyötä. Nyt, kun olen eläkkeellä, ehdin olla vielä aktiivisemmin mukana. Talkootyötä on mukava tehdä yhdessä hyvässä porukassa.

Vaalitalkoolaisen tehtävät ovat moninaiset. Tarja Viikari sanoo, että käytännön järjestelytöiden lisäksi on tärkeintä kohdata ja kuunnella ihmisiä.

– Se on yksi talkoolaisten tärkeä tehtävä. Juttelemme ihmisten kanssa kahvikupin ääressä vaalikahvilassa ja vaaliteltoilla eri puolilla Jyväskylää ja maakuntakiertueilla. Ihmisillä on paljon asioita, joista he haluavat puhua. Kaikki eivät ehdi juttelemaan ehdokkaiden kanssa, mutta meille talkoolaisille voi sitten puhua asioitaan. Olen mukana kansanedustaja Riitta Mäkisen tukiryhmässä, ja olen huomannut, että joku voi arkailla keskustelua kansanedustajan kanssa ja, me olemme silloin viestin välittäjiä.

Vihapuhe ei kuitenkaan ole hyväksyttävää.

Tarja Viikari sanoo 20 vuoden kokemuksella, että ihmisten käytös on muuttunut vaalitilaisuuksissa.

– Tänä päivänä osa ihmisistä ilmaisee asioita hyökkäävämmin kuin ennen. Ihmisillä on iso tarve puhua ja kertoa omasta elämästään. Sen näkee, että kansalaisten osallisuus on heikolla pohjalla. Joillakin ei ole ketään kelle kertoa huoliaan. Minusta on tärkeää, että talkoolaiset kuuntelevat. Saatamme olla ainoa keskustelukumppani sille ihmiselle sen viikon aikana, Tarja Viikari toteaa.

Parien viime vaalien aikana on tapahtunut yksi iso muutos eli sosiaalinen media on tullut osaksi talkoolaistenkin päivää.

– Talkoolaiset ovat tärkeitä tiedonvälittäjiä myös somessa. Jaamme omilla kanavillamme omia tuntemuksia vaalikentältä ja tietoa puolueen tavoitteista ja ehdokkaista. Minäkin teen omilla somealustoilla vaalityötä ja se on ihan mielekästä. Somessa tulee myös vuorovaikutusta ja keskustelua muiden kanssa. Nyt on kiireistä aikaa ja vaalien jälkeen tulee vastaavasti sometaukoja ja muutenkin rauhallisempi jakso puolueen osalta, Tarja Viikari kertoo.

Hän toivoo puolueen menestyvät eduskuntavaaleissa, koska puolueen arvot ovat hänelle tärkeitä. Viikari työskenteli työurallaan muun muassa lastensuojelun tehtävissä ja varhaiskasvatuksessa esiopetuksen tehtävissä.

– Olen nähnyt työurani myötä esimerkiksi lamat ja niiden vaikutukset. Näin miten liian vähäinen panostus esimerkiksi sote-palveluihin ja koulutukseen vaikuttaa ihmisten elämään.

Hän on seurannut vuosien ajan usean kansanedustajan elämää ja työtä.

– Se on tosi rankkaa työtä. Kun tekee tunnollisesti työtään ja haluaa vaikuttaa, siinä saa olla moneksi. Välillä joutuu työntämään oman henkilökohtaisen elämänsä syrjään. Kansanedustaja ei saa olla liian herkkänahkainen. Pitää nähdä ilkeiden viestien taakse, ymmärtää, että jollakin voi olla paha olo. Vihapuhe ei kuitenkaan ole hyväksyttävää. Se on ikävää, että usein haukutaan persoonaa ja arvostelu menee persoonakohtaiseksi, Viikari sanoo.