Kirjaston lukupiireihin ei tarvitse ilmoittautua – riittää kun ilmestyy paikalle oikeaan aikaan.
Kaupunginkirjaston kolmoskerroksen monitoimitilaan astelee ihmisiä kirja kainalossa. Yhdellä on matkassa muistiinpanoja sisältävä vihko ja toisen kirjan välistä pilkottaa värikkäitä postit-lappuja.
Ilmassa on jollain tapaa jännää kihelmöintiä. Osallistujilla on yhteinen kokemus – sama luettu kirja.
Alkamassa on Jyväskylän kaupunginkirjaston lukupiiri, jonka teemana ovat tänä keväänä kielletyt kirjat. Ensimmäisellä kertaa käsittelyssä oli vuonna 1986 julkaistun Margaret Atwoodin teoksen suomennos Orjattaresi, josta on tehty myös suosittu tv-sarja.
Kielletyt kirjat tulivat lukupiirin aiheeksi Kansanvallan Uljas linnake -demokratiahankkeen kautta. Jyväskylän kaupunginkirjasto toteuttaa hanketta yhdessä Tampereen kaupunginkirjaston kanssa.
– Kirjastolaissakin sanotaan, että demokratian ylläpito on yksi kirjastojen tehtävä, lukupiiriä vetävä Katri Siltanen kaupunginkirjastolta kertoo.
Luettavat kirjat ovat kukin, tavalla tai toisella, päätyneet kiellettyjen listalle jossain päin maailmaa.
– Atwoodin tapauksessa kyse on muun muassa naisasiasta, kiroilemisesta ja seksuaalisista kuvauksista.
Sitten Siltanen nauraa ja lisää, että nämä eivät siis ole hänen omia mielipiteitään kirjasta, vaan kiellettyjen listoille johtaneet syyt.
Mutta sitten on aika sukeltaa lukupiirin varsinaiseen tarkoitukseen – keskusteluun. Lukeminen on aina yksilöllinen kokemus, mutta siihen tuo oman herkullisen lisänsä se, että luetusta pääsee keskustelemaan toisten kanssa.
Siltanen esittää kysymyksiä koskien kirjan esiin nostamia ajatuksia, ja osallistujat jakavat näkemyksiään. Tuntuu hienolta huomata kuinka teos on synnyttänyt samankaltaisia tuntemuksia muissa lukijoissa, mutta melkeinpä hienompaa on se, kun joku nostaa esiin teeman, jota ei ole itse tullut edes ajatelleeksi.
Puheen sorinaan osallistutaan vuorovaikutteisesti, välillä nauretaan ja toisinaan vakavoidutaan rankkojen teemojen äärelle. Keskustelu polveilee teoksen sisällöstä vallitsevaan maailmantilanteeseen, naisten oikeuksiin Afganistanissa, Pohjois-Korean poliittiseen todellisuuteen ja aborttioikeuksien rajoittamiseen USA:ssa. Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että se herättää monenlaisia ajatuksia.
Vaikka Atwoodin romaania ei ole koskaan kielletty Suomessa, sensuuri on toki kirjallisuuden yli pyyhkäissyt meilläkin. Aikoinaan monesta kirjastosta löytyi myrkkykaappi, jossa kiellettyjä, epäsopivina pidettyjä tai vain täysi-ikäisille lainattavia teoksia säilytettiin. Esimerkiksi jatkosodan jälkeen vuosina 1944–1946 poistettiin yleisön ulottuvilta niin sanotut poliittisesti arveluttavat kirjat.
Siltanen kertoo, että nykyään Suomessa kirjasto ei kiellä tai sensuroi kirjallisuutta, mutta kirjasto saattaa harkita tarkemmin teoksen hankintaa, jos se sisältää mahdollisesti vahingollisia terveysväitteitä. Lähihistoriassa tämänkaltaisia tapauksia on ollut käsittelyssä muutama ja yksi tapaus ratkesi siten, että kustantaja veti itse teoksen myynnistä.
– Selvä esimerkki tällaisesta lainauksesta poistetusta kirjasta aiemmilta vuosikymmeniltä on vanhentunut sienikirja, jossa myrkkysientä pidetään syöntikelpoisena. Sellainen teos on poistettu tietenkin heti kokoelmasta, mutta ei tällaisiakaan nykypäivänä juuri enää tule vastaan.
Hän kertoo, että kirjaston aineisto valitaan ammatillisin perustein ottaen huomioon erilaiset näkökulmat ja maailmankatsomukset.
– Kirjasto tukee asiakkaidensa medialukutaitoa ja haastaa tiedon kriittiseen arviointiin hankkimalla myös aineistoa, joka tarjoaa vaihtoehtoisia näkökulmia. Kirjastoon ei valita aineistoa, joka rikkoo lakia tai loukkaa ihmisoikeuksia. Ikärajasuositukset huomioidaan aineiston valinnassa ja sijoittamisessa osastoille.
Lukupiiristä lähtee kotiin joukko iloisia osallistujia.
– En olisi ottanut tätä kirjaa luettavaksi ilman lukupiiriä. Hyvä että tuli luetuksi. Ennakkoajatukseni olivat turhan synkät, yksi piiriläisistä pohtii.
Puheista voi päätellä, että moni osallistuu muihinkin kirjaston lukupiireihin. Yhteinen keskustelu on tehnyt lukukokemuksesta entistä paremman. Vaikka kirja on käyttöliittymänä ikivanha, on se myös aina ajankohtainen ja ikiaikainen.