Keski-Suomen museon juhlanäyttely sai ”Mr. JYPin” muistelemaan mennyttä ja pohtimaan tulevaa.
Jyväskyläläisessä palloilussa täyttyy tänä vuonna komea merkkipaalu, kun JYP täyttää 100 vuotta. Tämän kunniaksi Keski-Suomen museoon on tehty JYP-aiheinen näyttely 100 vuotta palloilua – JYP ja JJK liikuttavat.
Valtakunnallisesti nimi JYP on tullut tutuimmaksi nimenomaan jääkiekon kautta, ja jääkiekkojaosto irtautuikin omaksi seurakseen vuonna 1977. Yksi seuran historian tunnetuimpia hahmoja on Pentti Mikkilä, 76, joka on vuosien saatossa saanut myös lisänimen “Mr. JYP”. Hän on yksi viidestä pelaajasta, jonka pelinumero on jäädytetty pois käytöstä.
Kun Mikkilä kiertää näyttelytilaa, seuran ja sen mukanaan tuomien ihmisten merkitys on helppo aistia. Kuvissa näkyvät naamat tunnistetaan alta aikayksikön, ja henkilöistä puhutaan vielä usein lempinimillä. Ihailunsa osakseen saa myös Nisulan monttu – ulkokenttä, jossa jääkiekkoakin pelattiin ennen jäähallien aikakautta.
– Hyvä fiilis, kun tällainen on tehty. Kokonaisuus oli suunniteltu hyvin, joten asiat saatiin myös nopeasti kasaan. Olen ollut 1960-luvun alusta asti seuran touhuissa mukana, joten tuttuja on kertynyt älytön määrä, Mikkilä muistelee.
Rutiinitaso vaihtelee, minkä takia tulee tappioita. Puolustuspäässä ei ole tarvittavaa jämäkkyyttä.
Pentti Mikkilä
Ajan mukanaan tuomat muutokset ovat näyttelyssä isossa roolissa. Yksi suurimmista muutoksista on tietysti matka liikuntaharrastuksesta viihdebisnekseksi. Yksi suuri askel tällä tiellä oli JYPin nousu SM-liigaan vuonna 1985.
– Olimme satsanneet nousuun ja tehneet paljon työtä, joten oli hienoa päästä sen kanssa maaliin. Jälkeenpäin ajateltuna se nousu oli Jyväskylälle iso juttu, joka yhdisti koko maakuntaa, Mikkilä sanoo.
Mikkilän oma pelaajaura osuu ajalle ennen sarjanousua. Hän oli kuitenkin keskeisessä roolissa aistimassa sarjanousun huumaa, joka näkyi otteluissa unohtumattomana tunnelmana sekä valtavina yleisömerinä.
Muistot vievät myös vuoteen 1988, jolloin alkoi kolmivuotinen ajanjakso, kun mies oli samaan aikaan JYPin kakkosvalmentaja, markkinointipäällikkö sekä joukkueenjohtaja.
– Olen ollut työmies. Jostain olisi saanut paremman rahan, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Iltoihin ei tarvinnut etsiä tekemistä, mutta se ei koskaan tuntunut työltä. Sisälläni oli vahva jyppihenki, eikä muuta seuraa ollut, mies sanoo.
Nykyään Mikkilä on innokas penkkiurheilija ja tuttu näky myös JYPin peleissä. Urheilutapahtumissa käymisessä on myös sosiaalinen puolensa. Yhteiset puheenaiheet on helppo löytää myös tuntemattoman vieruskaverin kanssa, kun paikalle on saavuttu yhteisen asian nimissä.
Ottelun tuloksen vuoksi Mikkilä ei enää menetä yöuniaan, vaan suhtautuu peliin rationaalisemmin. Ehkä myös hyvä näin, jos JYPin tämän kauden tuloksia katsoo. Isoista odotuksista huolimatta kausi on ollut haasteellinen, ja näillä näkymin pudotuspelipaikka on jäämässä haaveeksi.
– Rutiinitaso vaihtelee, minkä takia tulee tappioita. Puolustuspäässä ei ole tarvittavaa jämäkkyyttä. Valmentajat ovat tehneet kolmen vuoden sopimukset, ja muutos vaatii aina aikaa. Olisi tärkeää, että määrätyt tyypit pysyvät seurassa. Jatkuvuuden rakoilu näkyy todella nopeasti, hän sanoo.