Suur-Jyväskylän Lehdessä julkaistaan vaalien alla eri tahojen ja ihmisryhmien ajatuksia tulevista eduskuntavaaleista. Tällä kertaa kysymyksiin vastaavat Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Veronika Laihonen ja nuorisovaltuuston tiedottaja Maria Nieminen.
Mitä nuorille kuuluu?
Laihonen: Nuoret ovat väsyneitä, ja kaipaavat kipeästi parempia mielenterveyspalveluita. Nuoret jännittävät yhteishakuja sekä jatko-opiskelupaikan ja kesätyön saamista.
Nieminen: Koronan jälkeen kouluun ja harrastuksiin paluu on tehnyt monille hyvää. Kuitenkin aiemmin menetettyjen rutiinien takaisin saaminen on ainakin osalle meistä haastavaa, ja koulu-uupumus ja yksinäisyys ovatkin ennennäkemättömän yleisiä.
Pandemian lisäksi ilmastokriisi ja sota Euroopassa ovat myös vaikuttaneet varmasti kaikkiin meistä jollain lailla lisäten ahdistusta ja murtaen uskoa tulevaisuuteen.
Mikä nuorten arjessa huolestuttaa?
Nuoret kaipaavat kipeästi parempia mielenterveyspalveluita.
Laihonen: Nuoria huolestuttaa koulutöiden kuormittavuus, ilmastokriisi sekä oma tai jonkun läheisen jaksaminen. Myös kiusaaminen huolestuttaa kouluarjessa monia. Kiusaaminen on ilmiö, jota näkee koulun käytävillä ja muualla nuorten arjessa liikaa.
Nieminen: Erityisesti jo itsenäistyneiden nuorten taloudellinen asema ja pärjääminen huolestuttavat. Ruoan ja asumisen hintojen nousu vaikuttaa opiskelijoihin erityisen paljon, sillä opiskelijaruoan taso heikkenee ja vuokraan kuluu usein jo valmiiksi valtaosa opiskelijan tuloista. Myös terveydenhuollon tilanne on heikko ja ruuhkaa palveluihin on liikaa, mikä aiheuttaa monen nuoren terveystilanteen huononemisen.
Mikä on nyt nuorten elämässä paremmin kuin ennen?
Laihonen: Nuorten harrastusmahdollisuuksia on viime aikoina lisätty ja parannettu, mikä on piristänyt nuorten arkea. Myös ilmainen toinen aste helpottaa monien nuorten opiskelua ja opiskelumahdollisuuksia.
Nieminen: Onnistuneesti toteutettuna oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen saakka parantaa nuorten työllistymismahdollisuuksia ja vähentää koulupudokkuutta. Nuoret voivat nykyisin toteuttaa itseään entistä vapaammin, ja erilaisia harrastuksia on tarjolla monilla paikkakunnilla laajalti muun muassa vapaaehtoistyön ansiosta.
Mistä asioista eduskuntavaaleissa pitäisi puhua?
Laihonen: Eduskuntavaaleissa on tärkeä puhua tänä vuonna mielenterveyspalveluiden ongelmista, sen kautta myös nuorten hyvinvoinnista ja kouluopetuksen laadusta ja yksilöllisyydestä. On tärkeää, että lukiossa erityisopetuksen asema vahventuisi niin, että koulun kuormittavuuden ongelmiin saataisiin apua. On myös tärkeä puhua ilmastokriisistä. Nuoret toivovat, että koulutuksesta ei leikata ja että nuorien ääni kuullaan tulevissa eduskuntavaaleissa.
Nieminen: Koulutuksen laadusta ja nuorten toimeentulon turvaamisesta epävarmassa taloustilanteessa. Suomalaisen opetuksen taso on laskenut entisestään jo aiemmin, eikä nykyiseltä tasolta saataisi enää pudota, vaikka taloudella huonosti meneekin. Nuorille pitäisi pystyä turvaamaan mahdollisuus opiskella päätoimisesti.
Mikä saa nuoret vaaliteltalle?
Laihonen: Yleensä vaaliteltalle menen silloin, kun kyseessä on jokin tuttu ja mieleinen puolue. Myös tutut kasvot saattavat olla ratkaiseva tekijä.
Nieminen: Vaaliteltalla tutustun ehdokkaisiin avoimin mielin ja tuen eduskuntaan pyrkiviä ystäviäni. Ehdokkaiden kanssa haluaisin keskustella erityisesti perusopetuksen tavoitteista, koulutuksen järjestämisestä ja nuorten hyvinvoinnista.