Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Stunt-näyttelijä voi syttyä palamaan, hypätä liikkuvasta autosta tai katolta alas

Essi Latvala oppi vuoden aikana monia stunt-temppuja, mutta korkeat paikat eivät saaneet häntä innostumaan.

Essi Latvala kävi Suur-Jyväskylän Lehden haastattelussa vuoden 2021 maaliskuussa, ja sen jälkeen hänet on esimerkiksi sytytetty tuleen, hän on kiipeillyt sivuttain vuoren rinteellä, hypännyt katolta ja opetellut taistelutaitoja.

Jyväskylässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt, nykyisin Helsingissä asuva Essi lähti opiskelemaan kansainväliseen stunt-akatemiaan Norjaan ja toteutti samalla vuosien haaveensa. Syyskausi vuonna 2021 oli opinnoissa hänelle fyysisesti melko helppo, mutta kuten hän oli osannut odottaa, englannin kielen kanssa oli haasteita. Opetus tapahtui englanniksi ja norjaksi.

– Syyskaudella minulla oli vaikeuksia ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Oli vähän hölmö olo ja olin hiljaisempi kuin tavallisesti. Jouduin hakemaan, kuinka voin olla oma itseni ja ilmaista itseäni. Kotona vietetyn joululoman jälkeen englanti lähti rullaamaan, ja kevätkausi oli antoisaa aikaa, Essi Latvala kertoo.

Hänelle tuli yllätyksenä, että syyskaudella opintoihin kuului paljon näyttelemistä.

– Näyttelemiskurssit olivat tärkeitä, sillä moni meistä tekee stuntteja omilla kasvoilla, ja teemme myös stunt-esityksiä. Parkourin avulla opin paljon kehon hallintaa. Lisänä oli esimerkiksi nyrkkeilytunteja ja treenasimme kamppailulajeja. Kevätkaudella hypimme liikkuvasta autosta, harjoittelimme kaatumisia ja teimme tulistuntteja.

Kevätkauden 2022 ohjelmaan kuului kuukauden opintomatka Yhdysvaltoihin, mikä oli Latvalalle odotusten ylitys. Siellä he saivat oppia tunnettujenkin elokuvien stunttien tekijöiltä muun muassa kuvakulmien käytöstä. Eli isku näyttää osuvan stunt-näyttelijään, vaikka se menee ohi. Kuvakulman valinnalla ja näyttelijän liikkeillä isku saadaan näyttämään aidolta.

Vaikka Latvala on rohkea stunttien tekijä, hän tiesi, että korkeapudotukset eivät ole hänelle mieluisimpia. Hän voi tehdä hypyn noin kuudesta metristä ilman haasteita, mutta esimerkiksi 15 metriä on jo liikaa.

– USA:ssa meitä opettaneet stunt-näyttelijät ja -kouluttajat kertoivat, että korkeapudotukset ovat tappavia väärin tehtynä. Stuntin tekijä voi hypätä ohi, hän voi hypätä väärässä asennossa – tai alhaalla oleva patja ei ole täynnä. Pohjoismaissa ollaan tarkkoja turvallisuuden suhteen, mutta Yhdysvalloissa tapahtuu jonkin verran onnettomuuksia. Loppujen lopuksi stuntin tekijän pitää tarkistaa, että kaikki turvallisuustekijät on huomioitu.

Suomeen palattuaan Essi on jatkanut fysiikkavalmennusta ja tekee stuntin töitä niin paljon kuin mahdollista.

– Ykköstavoitteeni on päästä tekemään lisää stuntteja. Tein yhden Exit-sarjaan, ja se oli hieno kokemus. Siinä nainen putoaa rappusissa, ja tein stuntin kaksi kertaa parin harjoituskerran lisäksi. Ne olivat kahden kuperkeikan rappuset, ja olin mustelmilla stuntin jälkeen. Roolihenkilöllä on kohtauksessa mekko päällä, ja sen takia en voinut käyttää jalkasuojuksia, Essi kertoo.