Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moni havahtuu stressiin vasta, kun siitä kysytään – välillä kannattaa kaikkien kysyä itseltään "miten voit"

Erityislasten ja -nuorten vanhempien väsymys voi olla hyvin pitkäkestoista.

Vanhemmuus saatetaan kokea kuormittavana, ja tutkimusten mukaan se on sitä varsinkin, jos perheessä on erityislapsi tai -nuori. Jyväskylässä on toiminut kaksi vuotta MilVa-hanke, jonka tarkoitus on tuoda hyvinvointia näiden lasten ja nuorten vanhemmille vertaistuen ja mielen taitojen avulla.

Erityislasten vanhemmat kokevat kuormitusta, jota on joidenkin tutkimusten mukaan verrattu ammattisotilaiden kokemaan stressitasoon. Kuormitus on usein myös pitkäkestoista.

Jyväskylässä hanketta vetävät hankevastaava Inka Pakkala sekä hanketyöntekijä, psykologi Merja Lappi.

– Vanhemmat kokevat kuormittavana esimerkiksi byrokratian ja monessa palvelujärjestelmässä olemisen. Vanhemmat kokevat usein myös muiden ymmärtämättömyyttä perheen tilanteeseen ja yksinäisyyttä. He voivat kokea vähättelyä ja arvion alla olemista vanhemmuudesta. Se taas tuo lisäpaineita ja yhä enemmän kuormitusta, Inka Pakkala sanoo.

Merja Lappi jatkaa, että ihmiset harvemmin tajuavat tai tunnistavat stressinsä määrää.

Parhaimmillaan jokainen perhe löytää oman ja toimivan tavan elää.

Merja Lappi

– Meillä on ryhmässä yksi kerta varattu stressin tunnistamiseen sekä kehon ja mielen väliseen yhteyteen. Keho kertoo monesti aiemmin, että nyt pitäisi ottaa aikaa itselle ja keskittyä siihen, mikä olisi itselle mielekästä. Usein kaikki vanhemmat keskittyvät siihen, että lapsen tarpeet ovat edellä. Ryhmässä vertaistuki ja mielen taidot auttavat kääntämään huomiota siihen, että vanhempikin on arvokas ja hänellä on oikeus hakea ilon hetkiä elämäänsä, Lappi sanoo.

Yksi tavoitteista on avata ryhmässä silmät siihen, mitkä ovat vanhempien voimavarat. Erityislasten vanhempien uupumus voi olla väsymystä, joka ei mene levollakaan ohi. Jos voi levätä viikonlopun, väsymys voi olla sen jälkeen entistä vahvempi. Se johtuu usein siitä, että on tajunnut oman tilansa.

– Jos akku pääsee tyhjenemään kokonaan, se ei lähde samalla tavalla täyttymään kuin vajaa. Jos on hyvin uupunut, tällainen ryhmä voi käynnistää palautumisprosessin. Emme kuvittele, että ryhmässä uupumus häviää. Yhteinen keskustelu voi olla kuitenkin ensimmäinen askel uupumuksen havaitsemiseen. Se on aika hyvä startti, ja elämänmuutokset voi aloittaa pienillä muutoksilla, Inka Pakkala kertoo.

Pakkala ja Lampi kannustavat ajattelemaan, että kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja. Omia ajatuksia ei saisi tuomita.

– Uupuneena ajatukset voivat olla hyvinkin negatiivisia. Usein niiden valta vähenee, kun niistä puhutaan. Tunteet tulevat esiin tietyssä tilanteessa ja usein kuormituksen myötä. Jos se vähenee, usein ajatuksetkin kirkastuvat. Kun pääsee palautumaan, mielenmaisemakin on erilainen, Lappi sanoo.

Merja Lappi kannustaa ketä tahansa kysymään välillä itseltään, että miten voin. He ovat vetäneet kymmenkunta ryhmää vanhemmille, ja monet kurssilaiset pitävät tärkeimpänä antina stressin tunnistamista ja oman huolikehän tajuamista.

Vanhemmat kokevat usein myös muiden ymmärtämättömyyttä perheen tilanteeseen.

– Varsinkin äideillä on usein kovat vaatimukset äitiyteen. Some tykittää ihannevanhemmuutta, ja oman elämän vertailu siihen voi olla rankkaa. Parhaimmillaan jokainen perhe löytää oman ja toimivan tavan elää. Lähdemme ryhmässä miettimään, mistä saa iloa ja miten voisi kiireisessäkin arjessa löytää omaa aikaa. Aina siihen ei ole mahdollisuutta, mutta toivonkin ylläpitäminen on tärkeää. Jos haluaa pitää mielensä ja kehonsa hyvinvoivana, oma aika on jotenkin järjestettävä, Merja Lappi toteaa.

Erityislapsen ja -nuoren vanhemmille on tarjolla ryhmä, joka kokoontuu Jyväskylän keskustassa kuusi kertaa 7.3. alkaen. Ryhmään voi tulla mukaan, vaikka lapsella tai nuorella ei ole esimerkiksi lääkärin antamaa diagnoosia. Ryhmään voi tulla Jyväskylän lisäksi lähikunnista.

Toinen uusi ryhmä on psyykkisesti sairastavan tai oireilevan lapsen tai nuoren vanhemmille. Heidän ryhmänsä kokoontuu FinFami ry:n toimitiloissa kuusi kertaa ja ensimmäinen kerta on 14.3.

Tietoa ryhmistä ja niihin ilmoittautumisesta löytyy Keski-Suomen Omaishoitajat ry:n nettisivuilta MilVa-hanke kohdasta.