Mistä Valon kaupungin sisätapahtumassa oikein on kyse?
Valon kaupunki -tapahtuman WinterLight valtaa Paviljongin kahdeksi viikoksi 18.2. alkaen. Kysyimme Valon kaupunki -koordinaattori Jani Ruotsalaiselta, mitä kaikkea uusi tapahtuma pitää sisällään.
Tuovatko sisätilat uusia mahdollisuuksia, vai onko kyse ulkona nähtyjen kaltaisista teoksista sisällä?
Sisätilat antavat mahdollisuuden tuoda erilaisia teoksia näytteille kuin ulkotilat. Näytteillä on muun muassa galleriamaisia pieniä kokonaisuuksia, osallistavia interaktiivisia teoksia ja isoja tilallisia teoksia, joihin katsoja voi ikään kuin mennä sisään. Monissa teoksissa on oma äänimaisemansa, joka syventää kävijäkokemusta. Teosten läheisyyteen on sijoitettu myös istuimia, joten teoksiin voi tutustua kiireettä. WinterLightiin kuuluu myös tapahtumia.

Millaisia tapahtumia WinterLightissa nähdään?
Sisätilat mahdollistavat muun muassa lapsiperheille kahtena viikonloppuna järjestettävät UV-karnevaalit, joissa on ohjattua toimintaa sekä valoteemainen esiintyjä. Lisäksi WinterLightsissa on K-18-iltoja.
Mikä tekee valotapahtumasta ikärajallisen?
Tarkoituksena on torstaina, perjantaina ja lauantaina ilta-aikaan mahdollistaa aikuisille kävijöille oma näyttelyelämyksensä. Näissä teemailloissa valoteemainen ravintola on lisäksi keskiössä, koska tarjolla on valoteemaisia ruokia sekä juomia aikuiseen makuun. Ravintolassa esiintyy teemailtoina DJ.
WinterLight järjestetään Valon kaupungin ja Paviljongin yhteistyönä. Mikä on Paviljongin osuus järjestelyissä?
Paviljongin roolina on tarjota yhteistyökumppaneidensa kanssa upeat 6 000 neliömetrin puitteet sekä palvelut tapahtumalle. Sisätiloissa tapahtumakävijät voivat tutustua rauhassa valotaiteeseen ja nauttia muun muassa tapahtuman valoteemaisista kahvila- ja ravintolapalveluista.
Onko kyse Valon kaupungin 20-vuotisjuhlatapahtumasta, vai tuleeko Winterlight:sta jokavuotinen tapahtuma?
ValoVisio 2030 -strategian mukaan tarkoituksena on järjestää valoteemaisia tapahtumia ympäri pimeää vuodenaikaa. Syksyn valotapahtumalla on jo 20-vuotinen historia, ja Kirkkopuiston Jouluvalomaa on myös ilahduttanut jyväskyläläisiä jo useiden vuosien ajan. Nyt sydäntalvella ensi kertaa järjestettävä Winterlight juhlistaa pitkää valotapahtumien ketjua, mutta toimii samalla myös pilottitapahtumana. Mikäli konsepti osoittautuu toimivaksi ja suuri yleisö löytää tapahtuman, niin tapahtuma tullaan järjestämään uudelleen myös ensi talvena.

Jyväskylä on ollut aiemmin vahvasti läsnä Valon kaupungissa teosten näyttämönä. Jääkö kaupunkimiljöö pois WinterLightissa Ja jos jää, minkälaiseen maailmaan teokset meidät nyt johtavat?
Kaupunkimiljöö ei ole WinterLightissä merkittävässä roolissa. Tarjolla on upeita, moniaistillisia valoteemaisia teoksia, jotka hämmästyttävät tekniikallaan, muuntautuvuudellaan sekä mittakaavallaan. Tapahtuman teokset sopivat koko perheelle ja jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkinsa.
Onko mukana myös paikallisia valotaiteilijoita?
WinterLight -tapahtumassa on näytteillä noin 20 teosta, ja niiden tekijät tulevat kahdeksasta eri maasta, suomalaisia taiteilijoita on mukana yhdeksän. Tällä kertaa mukaan ei mahtunut jyväskyläläisiä taiteilijoita.
Miksi aiemmin maksuttomaan tapahtumakokonaisuuteen on haluttu tuoda maksullinen tapahtuma?
Järjestävien osapuolten tavoitteena ei ole maksimoida lipputuloja, vaan mahdollistaa kävijälle valoteemaiset elämykset pienin kustannuksin. Sisätilat mahdollistavat erilaisten valoteosten näytteille asettamisen kuin ulkotiloissa. Pienellä pääsymaksulla mahdollistetaan laadukas sisältö sekä valoteemaiset palvelut, joita tapahtuma tarjoaa kävijälle. Sisätilan ansiosta teoksista voi nauttia säällä kuin säällä.
Voiko tapahtumaan osallistua vaikka olisi taipumusta esimerkiksi vilkkuvien valojen aiheuttamalle migreenille?
Valoteokset ja niiden sijoittelu on suunniteltu siten, että niistä ei aiheudu aistillista ärsytystä. Tapahtuma soveltuu koko perheelle ja on myös esteetön.