Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kysely: Haljenneet sukset, verta hangella ja pitkä liuku – kysyimme lähestyvän laskiaissunnuntain kunniaksi vastaantulevilta, koska he olivat viimeksi pulkkamäessä

Riikka ja Niko Välivaara

Niko: On siitä helposti viisi vuotta, ainakin, kun oltiin mummolassa laskemassa pellolla. Siinä oli sellaista hyvää pitkää ja loivaa rinnettä. Laajavuoresta löytyisi varmasti hyviä pulkkamäkiä. Tärkeintä on, että mäellä on pituutta. Riikka: En arvosta pulkkamäkenä välttämättä kauhean jyrkkää mäkeä enkä hyppyreitä.

Tuomo Lahtinen

JAMK:n opintojen aikaan, joskus 2006 käytiin Harjun rinteissä hyppimässä rattikelkalla. Se ei ollut varsinainen pulkkamäki, vaan rattikelkoille plussakeleillä tampattu aikuiseen makuun sopiva mäki. Muistaakseni puiston penkin yli oli tehty hyppyri, josta lensi alamäkeen oikein mahtavasti. Joskus hypylle tuli mittaa kymmenisenkin metriä, ja välillä tuli vähän loukkaantumisia. Vertakin taisi välillä vähän tulla.

Tuula Seppänen

Olen ollut viimeksi pulkkamäessä kun lapset olivat vielä kotona. Silloin käytiin Laajavuoren mäissä. Viitaniemessäkin olisi pulkkamäki, mutta kun ei ole lastenlapsia, en ole mennyt yksin laskemaan. Iällä ei ole merkitystä pulkkamäkeen menossa, vaan sillä, että on mukava kaveriporukka. Sen kanssa voi mennä fiilistelemään ja syödä laskemisen jälkeen laskiaispullat.

Timo Metso

Olin pulkkamäessä viimeksi jouluaattona ja -päivänä, kun kyläiltiin tyttären luona. Hyvä pulkkamäki ei ole liian jyrkkä ja sillä on pituutta. Sellainen 400–500 metrin liuku on tosi mahtava. Olen hypännyt mäessä joskus rattikelkalla niin, että sukset halkesi.

Sunnuntaina vietetään laskiaissunnuntaita.