Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elokuvat | M3GAN-nukessa on aineksia nykynuorten kauhuklassikoksi

M3gan rakentuu tutuista aineksista, mutta vaikuttaa tuoreelta.

Elokuvat

M3gan. Ohjaus: Gerard Johnstone.

8-vuotias Cady (Violet McGraw) joutuu auto-onnettomuuteen, jossa hän menettää vanhempansa. Orvoksi jäänyt tyttö sijoitetaan tätinsä Gemman (Allison Williams) huostaan. Työlleen omistautuneella, kybernetiikkaan ja tekoälyyn erikoistuneella leluinsinöörillä ei kuitenkaan ole aikaa eikä kykyä toimia äitinä. Niinpä hän päättää auttaa itseään molemmissa tehtävissä ja sysää osan kasvatusvastuusta kehittämälleen M3GAN-nuken prototyypille. Kaikki voittavat, ajattelee Megan, ja on tietysti karmealla tavalla väärässä.

M3GAN kerää tietoa ympäristöstään ja kehittyy viikoissa nopeammin kuin ihmislapsi viidessä vuodessa. Samalla nukesta tulee suuryrityksen koekaniiniksi joutuneelle Cadylle paljon enemmän kuin lelu: paras ystävä, ylisuojeleva äiti, vahtikoira ja opettaja.

M3ganin esittämät kysymykset ja teemat ovat tyypillisiä tieteiselokuville, mutta tässä genressä ne eivät tunnu yhtä kliseisiltä.

Viraali-ilmiöksi jo trailerillaan nousseen elokuvan tekijät ovatkin onnistuneet päivittämään nukkekauhun 2020-luvulle tavalla, joka ei tunnu pelkältä Child’s Playn Chuckyn tai Conjuring-universumin Annabellen variaatiolta.

Iso ansio kuuluu myös Amie Donaldille, jonka tanssiliikkeisiin robotti tai tietokone ei toistaiseksi pysty kuin elokuvassa.

M3GAN-nukessa on aineksia näyttöihin sormi ja nenä kiinni kasvaneen sukupolven omaksi Freddy Kruegeriksi tai Jason Voorheesiksi. Jatko-osia odotellessa.

Suoratoisto

Ailo – pienen poron suuri seikkailu. Elisa Viihde

Suomalais-ranskalaisen elokuvan Ailo – pienen poron suuri seikkailu (2018) esikuvina ovat toimineet luontodokumentteja muistuttavat fiktiiviset eläinseikkailut, kuten Karhu (1988) ja Pingviinien matka (2005).

Neljän vuodenajan rytmittämä poron vuosi esitetään jatkuvina vaaroina, joita edustavat armottomien sääolosuhteiden lisäksi kaikkialla vaanivat sudet. Ihmisiä elokuvassa ei sen sijaan näy, vaikka todellisuudessa kyseinen laji vaikuttaa Lapin puolikesyjen kotieläinten elämään huomattavasti enemmän kuin poronhoitoalueella erittäin harvinaiset sudet.

Kuvaus on ensiluokkaista, mikä tässä lajityypissä onkin tärkeintä. Mutta siinä missä Ailo ihastuttaa kuvillaan, väsyttää se eläimiä inhimillistävällä ja jaarittelevalla kertojaäänellään (Peter Franzén).