Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vesitornin terassi korjataan hieno­varaisesti

Vesilinnan ravintola ja näkötorni ovat vuoden alussa kiinni kolme kuukautta.

Jyväskylän Harjulla sijaitsevan vesitornin terassi peruskorjataan kolmen kuukauden aikana. Työ alkoi heti tammikuun alussa. Peruskorjauksen aikana Café & Restaurant Vesilinna sekä näkötorni ovat kiinni. Vesilinnan alakerrassa oleva luontomuseo on auki normaalisti.

– Teemme ravintolan näköalaterassin teknisen korjaustyön säilyttämällä rakennuksen ulkonäön ennallaan. Terassin korjaukseen liittyy oleellisesti vedeneristeiden uusinta laatoituksen alapuolella, Jyväskylän kaupungin projektipäällikkö Jukka-Pekka Estola kertoo.

Peruskorjaukseen liittyy myös kaiteiden kunnostus ja huoltomaalaus. Kaiteet irrotetaan työn ajaksi. Terassialueelle uusitaan lisäksi esimerkiksi olemassa olevat pistorasiapaikat.

Estolan mukaan ravintoloitsijaa on kuunneltu ennen peruskorjausta, ja hänen toiveitaan on otettu huomioon. Valaistus on esimerkiksi oleellinen asia käyttäjille, ja heidän toiveitaan suunnittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan huomioimaan.

– Vesilinna on rakennettu vuonna 1953. Terassialueen vedeneriste on käyttöikänsä päässä. Rakennuksessa on ollut ongelmia sadeveden ohjauksessa myös rännien ja syöksyputkien osalta. Nyt puututaan näihin osiin rakennuksesta.

Terassialueella on Estolan mukaan tärkeää hallittu veden poisjohtaminen. Vesilinnan kaltaisissa kohteissa ongelmia syntyy yleensä silloin, kun vesieristeen alustan kallistukset ovat riittämättömät.

– Kun saamme avattua koko terassialueen, pääsemme tarkistamaan ja uusimaan terassin rakenteet, Jukka-Pekka Estola kuvailee.

Peruskorjauksen pääurakoitsija on Rakennusliike P. Hämäläinen Oy.

Café & Restaurant Vesilinnan yrittäjä Marja Mäenpää kertoo, että asiakkaat ovat toivoneet terassille aurinkovarjoja. Niistä keskusteltiin myös tulevan peruskorjauksen yhteydessä, mutta varjoja on kuitenkin käytännössä mahdotonta asentaa turvallisuussyistä.

– Tuuli on ylhäällä joskus kova, ja varjot olisivat silloin turvallisuusriski. Harmillista sinänsä, sillä terassi on tosi aurinkoinen silloin, kun on aurinkoista. Jommalla kummalla puolella terassia on kuitenkin auringon liikkuessa vähän varjoa. Se on kuitenkin ihanaa, että saamme uudistuneen terassin. Grilliteltan paikka vaihtuu toiseen kulmaukseen, jotta asiakkaat saavat enemmän katselutilaa Jyväsjärven puolelle, Mäenpää sanoo.

Hän pitää erittäin hienona asiana, että Harjun aluetta kehitetään ulkoilualueena. Vielä tänä talvena he eivät pääse kehittämään toimintaansa ulkoilijoille, koska ravintola on kiinni.

– Ensi talvena voimme toivottavasti panostaa talveen. Voimme pitää esimerkiksi ulkoilmapäiviä meidän terassilla tai Vesilinnan pihalla, Maria Mäenpää sanoo.