Jarmo Honkasalo
Vähän kurja juttu. Onhan se aivan erilaista luistella järvellä kuin pienellä kentällä. Kyllä sille olisi ollut käyttöä. Muutimme vasta Palokasta keskustaan ja Palokkajärvellä tuli luisteltua, kun sinne tehtiin rata. Olisin varmasti luistellut myös Jyväsjärvellä.
Sanna Leinonen
Siellähän on ollut hurjasti porukkaa luistelemassa! Hullulta tuntuu, ettei sitä nyt tehdä virkistyskäyttöön. Jäällä on ollut hyvät puitteet.
Juuso Nykänen
Ei oikeastaan herätä suuria tunteita. Itse olen hyvin vähän käyttänyt sitä 10 vuoden aikana. En vastusta sitä, mutta luistinrata ei ole ollut itselle tärkeä.
Lauri Renvall
Itse en luistele, mutta onhan se aina kurjaa, kun leikataan yhteisestä virkistystoiminnasta. Se vähentää mahdollisuuksia tehdä jotain muuta kuin olla kotona.