Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalais-amerikkalainen Tommy Wäänänen on yksi Tikkakosken tuoreista alokkaista – ”Koen olevani sen Suomelle velkaa”

Kaksoiskansalainen voi saada vapautuksen varusmies- tai siviilipalveluksesta kolmella eri perusteella, mutta Tommy Wäänänen valitsi intin.

Armeijan juuri Tikkakoskella aloittanut Tommy Wäänänen syntyi 23 vuotta sitten Yhdysvalloissa Kalifornian aurinkoon. Suomen ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalainen Wäänänen muutti kaksi vuotta sitten Jyväskylään opiskelemaan.

Edellisestä Suomen vierailusta oli vierähtänyt 18 vuotta ja syksyllä 2020 Suomi näyttäytyi synkimmässä koronasulun kukoistuksessaan. Ihmisiä ei juuri näkynyt ja ravintolat ja tapahtumapaikat olivat kiinni.

– Koulussa oltiin onneksi sentään osittain läsnä, Wäänänen sanoo.

Asettauduttuaan Suomeen Wäänäsen postilaatikkoon tupsahti kutsuntakirje. Asevelvollisuus koskee myös Suomessa asuvia kaksoiskansalaisia tai jos ulkomaan vuosia on alle seitsemän.

Wäänänen haki lykkäystä kerran, mutta astui nyt armeijan harmaisiin, koska ajankohta oli opintojen puolesta hyvä. Sotaväki ei sinänsä Wäänästä erityisesti kiinnosta, mutta hän sanoo kokevansa sen velvollisuudekseen.

– Kun kerron yhdysvaltalaisille kavereilleni, jotka maksavat opinnoistaan 200 000 euroa, että Suomessa minulle maksetaan siitä, että käyn koulua, he eivät ole uskoa minua. Se, että saan opiskella ilmaiseksi ja saan asumis- ja opintotukea, ovat asioita, joista olen erityisen kiitollinen ja koen siksikin armeijan suorittamisen aika selväksi valinnaksi.

Siviilipalveluksen Wäänänen sulki pois sen pituuden takia.

Yhdysvalloissa koen olevani suomalainen ja Suomessa yhdysvaltalainen.

Wäänäsestä tuntuu erityiseltä suorittaa asepalvelus Tikkakoskella, sillä suvulla on perinteitä ilmailun saralta.

– Isoisä oli lentäjä toisessa maailmansodassa. Samoin eno oli lentäjä, hän sanoo.

Ukrainan sodan on uutisoitu näkyvän mielenterveyspalveluissa ja kriisipuhelimissa. Huoli sodan leviämisestä on mietityttänyt myös sotaväkeen lähteviä. Wäänänen kertoo pohtineensa itsekin aihetta, mutta toisaalta tilanne ei hänestä näytä huolestuttavalta.

– Lisäksi huolta lievittää se, että Suomi on liittymässä Natoon. Tuntuisi äärimmäisen hölmöltä hyökätä tänne nyt.

Wäänäsen äiti on kotoisin Säynätsalosta ja Minnesotassa syntynyt isäkin on suomalaistaustainen.

– Kuulostaa tosi kliseiseltä, mutta yksi syy tulla Suomeen oli halu tutustua omiin juuriin, Wäänänen sanoo.

Juuria on löytynyt, samoin kuin serkkuja ja pikkuserkkuja. Tutustuessaan suomalaiseen kulttuuriin hän on myös ymmärtänyt, että osa perheen tavoista kumpuaa vanhempien sukujuurista – eikä sekään toki ihan periamerikkalaista ole, että Wäänäsillä on kotikaupungissa Chicossa sauna.

– En tiedä Kaliforniassa toista perhettä, jolla olisi takapihalla sauna, Wäänänen nauraa.

Hän ymmärtää suomea hyvin, mutta puhuu auttavasti. Jyväskylän vuodet eivät ole tilannetta muuttaneet, sillä Jamkin Business manager -opintoja käydään englanniksi. Koulukavereissa on myös paljon ulkomaalaisia ja suomalaiset vaihtavat mielellään kielen englanniksi. Armeijassa komentokielenä on suomi, mutta asiat selitetään tarvittaessa englanniksi.

Miten Kalifornian kasvatti on sopeutunut Suomeen?

– Yhdysvalloissa koen olevani suomalainen ja Suomessa yhdysvaltalainen. En ole koskaan ihan kotona. Uskon suomalaisen mentaliteetin näkyvän minussa isommin täällä. Olen täällä hiljaisempi kuin Yhdysvalloissa.

Wäänästä on huvittanut tottuminen suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Jos Yhdysvalloissa kysyy ”miten menee”, kukaan ei oleta, että vastaus on muuta kuin ”hyvin”. Suomessa kysymykseen vastataan rehellisesti.

– Toinen hauska juttu on, että jos Yhdysvalloissa kohtaa jonkun etäisestikin tutun, puhutaan heti siitä kuinka pitäisi mennä yhdessä lounaalle päivittämään kuulumisia ja kaikkea sellaista, mutta sitten ei kuitenkaan mennä. Jos Suomessa joku ehdottaa kuulumisten vaihtamista lounaalla, hän oikeasti haluaa mennä kanssasi lounaalle, Wäänänen nauraa.

Entäpä kylmyys?

– Se on kyllä aika radikaalia. Huomaan pimeyden vaikutuksen mielialaani ja kaipaan aurinkoa, mutta selviydyn tästä kynttilöiden avulla.