Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyskän Varastomyymälä oli sukupolvien yhteinen kauppa

Perheyritys kokosi Puustisen sisarukset Jyväskylään; nyt on aika lähteä uudenlaiseen elämään.

Kun marraskuussa julkistettiin tieto, että Jyskän Varastomyymälä on myyty Tokmannille, uutinen yllätti monet. Puustisen sisarukset Sari Puustinen, 52, Mari Niutanen, 50 ja Timo Puustinen, 43, olivat saaneet aiemmin vastata ostotarjouksen tekijöille, että myymälä ei ole myynnissä. Viime vuonna moni asia loksahti paikoilleen ja kolmikko teki päätöksen myymisestä.

Seuraavalla viikolla alkoi uutisen julkistamisen jälkeen loppuunmyynti, ja sellaista ruuhkaa ei ole ennen Jyskässä nähty.

– Meille tuli kaukaakin viestejä, että lopetatteko oikeasti. Se yllätti myymälässä, kun asiakkaat tulivat sanomaan, että ette te voi lopettaa, että missä minä sitten käyn. Useat asiakkaat olivat käyneet meillä jo lapsina vanhempiensa kanssa ja nyt oman jälkikasvunsa kanssa. Herkistyimme monta kertaa, kun kuuntelimme asiakkaiden hyviä muistoja vuosien varrelta. Moni oli huolissaan myös henkilökunnan tulevaisuudesta ja he toivoivat, että henkilökunta saa pitää työpaikkansa, Mari Niutanen kertoo.

Timo Puustinen jatkaa, että viikon verran myymälässä oli tunnin kassajono lähes koko ajan.

– Kukaan ei murjottanut ja monet olivat vähän haikealla mielellä. Kaikki olivat rauhallisia ja hyvällä tuulella. Kassat sanoivat, että heille ei valitettu mistään ruuhkapäivien aikana, Timo Puustinen sanoo hymyillen.

Sakari ja Marjatta Puustisen perheyritys osti Jyskän Varastomyymälän 1990-luvun lopulla. Sakari Puustinen alkoi houkutella lapsiaan eri puolilta maailmaa mukaan yritykseen ja onnistuikin siinä. Sari työskenteli Kuopion Carlsonilla ja Mari matkaoppaana Kreikassa, Espanjassa ja Thaimaassa.

Viikon verran myymälässä oli tunnin kassajono lähes koko ajan.

Mari tuli myymälään ensimmäisenä. Timo opiskeli silloin Nurmeksessa, mutta lopulta myös Sari ja Timo muuttivat Jyväskylään.

– Olin jo kokeillut omia siipiäni maailmalla. Jyväskylä oli uusi kiehtova kaupunki, joten ehdottomasti halusin lähteä mukaan perheyritykseen. Tulin yritykseen töihin marraskuussa 1999 ja Sari seuraavana keväänä. Timo muutti tänne heti valmistumisensa jälkeen 1.1.2000. Jo tätä ennen olimme kaikki työskennelleet kesäpihalla kukkamyyjinä ja multapoikana, Mari muistelee.

Jyskän Varastomyymälästä on muodostunut asiakkaille ostospaikan lisäksi myös kohtaamispaikka. Siellä juotiin monet munkkikahvit ja käytävillä juteltiin kuulumisia.

Puustisen sisarukset ovat ylpeitä siitä, että he yksittäisenä kauppana pystyivät taistelemaan hinnoilla myös isoja ketjuja vastaan.

– Joissakin artikkeleissa olimme vuosimyynniltämme monen tavarantoimittajan kovimpia asiakkaita valtakunnallisesti, ja jopa skandinaavisesti. Esimerkiksi pienrauta- ja elektroniikkapuolella. Asiakkaiden mielestä parasta oli se, että meillä oli asiakaspalvelua ja erilaisia tuotteita, joita ei ole muilla. Myimme tiettyjä tuotteita myös metri- ja kilotavarana, Timo Puustinen kertoo.

Mari Niutanen jatkaa, että Varastomyymälä oli tärkeä koululaisten, ammattiopiskelijoiden, ulkomaalaisten ja kuntoutettavien harjoittelupaikkana.

– Keski-Suomessa ei ole monta urheilu- ja harrasteseuraa, jota emme olisi tukeneet ja antaneet lahjoituksia kilpailuihin. Pienillä panostuksilla voi tuoda ihmisille hyvän mielen, Timo Puustinen sanoo.

Kaikilla kolmella on suunnitelmat, hatarat tai selkeät, alkaneelle vuodelle. Timo Puustinen muutti Sotkamoon vuoden alussa. Lasten koulujen takia muutto tehtiin heti vuoden alussa.

– Kainuussa elämä on rauhallista, ja ainakin tuntuu, että arki ja tekeminen on siellä tehokkaampaa. Kaipaan uusia haasteita, ja siirryn elokuva-alalle. Eniten odotan, että arkirytmi muuttuu. Varastomyymälän työ oli jokapäiväistä ja täysipäiväistä. Nyt kaikkien mielestä oli parasta, että merkkasin kalenteriin kaikki sunnuntait vapaaksi ja yhteensä kuusi viikkoa lomaa eri puolille vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon lomia, Timo Puustinen kertoo.

Sari Puustinen kertoo, että haastavinta on ollut olla aina valmiudessa, vaikka ei ole töissä. Aikaisemmin oli sunnuntait vapaita, mutta viime vuosina myös sunnuntaisin myymälä on ollut auki. Työt ovat olleet mielessä vapaa-ajallakin.

– Mietin alan vaihtoa. Auttamistyö kiinnostaa minua ja voisin opiskella uuden ammatin. Onhan tämä tilanne hurja ja toisaalta mielenkiintoinen, Sari Puustinen sanoo.

Mari Niutanen on jo aloittanut markkinointiopinnot ja varannut kurssipäiviä viikonloppuihin kansalaisopistoon.

– Olemme kiitollisia vanhemmillemme saamastamme työn tekemisen mallista. Se antaa eväitä tulevaisuuteenkin, Mari Niutanen sanoo kaikkien sisarusten puolesta.